28.10.2017

Volvo 1934

1934
Volvo perustettiin Göteborgissa vuonna 1927. Yhtiö valmistaa henkilöautoja, kuorma- ja linja-autoja, maanrakennuskoneita ja merimoottoreita.
Volvo-autojen tuonti Suomeen alkoi jo vuonna 1928. Volvo raivasi 1930-luvun aikana nopeasti tiensä Suomen yleisimmäksi linja-automerkiksi, ja samalla se sai hyvän maineen Suomen oloihin sopivana yleiskuorma-autona.
Yllä olevassa mainoksessa on kaksi linja-autoa. Ylempi on nokkamallisella alustalla, alempi bulldog-alustalla. Siinä ei ollut erillistä nokkaa, vaan kuljettaja istui moottorin vieressä etuakselin yläpuolella.
Volvo PV 53 - 1939
1930-luvun jälkipuoliskon Volvo-henkilöautot olivat tyyppiä PV (Personalvagn) 51–56. Kaikissa malleissa oli sama peruskori. Ne erosivat toisistaan ulkoasun ja varustelutason suhteen. 
Yllä on mainos mallista PV53, jonka 6-sylinterinen moottori oli sylinteritilavuudeltaan 3,6 litraa ja teholtaan 86 hevosvoimaa. Se oli 3-vaihteinen ja painoi 1500 kg. Mallia valmistettiin vuosina 1938-1945. 
Volvo PV 544 - 1963
Volvo PV 544 perustuu vuonna 1947 esiteltyyn Volvo PV 444:ään. Vuonna 1958 markkinoille tulleessa PV 544 mallissa on erona mm. kupera yksiosainen tuulilasi, suurempi takaikkuna, suuremmat takavalot, pehmustettu kojetaulu ja nauhatyylinen nopeusmittari. PV 544:ää ja siihen perustunutta pakettiautomallia Duett tehtiin vuoteen 1965 saakka. Tämä "Punttiperävolvo" on yksi Volvon keräilijöiden eniten himoitsemista malleista.
  
1964
Vuonna 1956 markkinoille tullutta Amazon-mallistoa valmistettiin heinäkuuhun 1970 asti. Ensimmäinen versio oli neliovinen, mutta vuoden 1961 kaksiovinen malli oli kaikkein suosituin. Tukholman autonäyttelyssä vuonna 1962 esiteltiin vielä neliovinen farmarimalli Amazon Estate.
Amazonien muotoilu oli moderni ja miellytti kovasti ihmisten silmää. Etuosassa oli kaksi soikeaa ilmanottoaukkoa. Takalokasuojat olivat pidennetyt ja päättyivät pieniin siivekkeisiin, jotka olivat hyvin suosittu muotoilupiirre tuon ajan autoissa.
1963
Ylinnä oleva punainen urheiluauto on Volvo P 1800.
Tämän uuden, italialaiseen tyyliin muotoillun urheiluauton tuotanto alkoi vuonna 1961. Auton teki kuuluisaksi sen rooli Pyhimys-elokuvissa, joiden sankari Simon Templar (Roger Moore) ajoi tällä autolla. Mallia valmistettiin vuoteen 1972.
Volvon 140-sarja on vuosina 1966 – 1974 valmistettu ylemmän keskiluokan mallisarja. Siihen kuuluivat kaksiovinen sedan-malli P 142, neliovinen P 144 sekä viisiovinen farmari- eli Volvon nimeämänä kartanomalli (herrgårdsvagn), P 145.
(Lähteet: Wikipedia ja volvocars.com)

Ei kommentteja: