16.10.2017

Sears 1908 postimyyntiluettelo (osa 2)

Lisää poimintoja Yhdyvaltalaisen Searsin postimyyntiluettelosta vuodelta 1908.
Hajusuolaputeli. Virkistävä ja elvyttävä. Heikotukseen, päänsärkyyn jne. Ennen vanhaan käytettiin hajusuolaa pyörtyneitten elvyttämiseen. Kun pullo avattiin tajuttoman (tai sellaista teeskentelevän) nenän alla, ammoniakin voimakas tuoksu ärsytti nenän ja keuhkojen limakalvoja. Tämä sai keuhkot toimimaan vilkkaammin ja aivot saivat lisää happea.
Tämä vehje herättää sikeäuniset vuoteesta joutuisasti. Tavalliseen herätyskelloon lisätään paristojen avulla toimiva lisähälytin. Mukana seuraa parikymmentä metriä sähköjohtoa kiinnikkeineen sekä vipukytkin ja paristot.

 1900-luvun alussa Searsin luettelossa oli myynnissä lääkkeistä huonekaluihin lähes kaikkea mitä maaseudun kotitaloudessa tarvittiin.
Kaikki ei aina sujunut ongelmitta. Eräs hätääntynyt asiakas valitti: "Taivaan tähden lopettakaa ompelukoneiden lähettäminen minulle. Aina kun menen asemalle, siellä on yksi odottamassa. Olette lähettäneet jo viisi."
Vuoden 1908 lopulla Richard Sears luopui liikkeen johdosta. Hän oli johtanut yritystä melkein 20 vuotta ja halusi nyt rentoutua ja nauttia elämästään.
Searsin kuvastot olivat suosittuja kuluttajien oppaita ja varsinkin joulukuvastosta, "Searsin toivekirjasta" tuli kuuluisa. Pääluettelon lisäksi julkaistiin monia erikoisluetteloita. Searsin pääkuvaston julkaiseminen lopetettiin vuonna 1993.
Automaattinen vesipistooli. Toimii vedellä tai millä tahansa nesteellä. Heittää hienon vanan 3-6 metrin päähän ja on toimiva suoja vihaisia koiria ja kulkureita vastaan

Ei kommentteja: