30.12.2021

Rengasmatkat

 

1935


1936


1937
Vuonna 1934 otettiin valtionrautateillä käytäntöön uusi rengasmatka-järjestelmä. Rengasmatkat olivat kiinteitä, etukäteen määriteltyjä kiertomatkoja. Matkustajan oli noudatettava lippuun sisältyvää matkaohjelmaa, mutta hän saattoi keskeyttää matkansa millä liikennepaikalla tahansa. Matkan saattoi myös aloittaa miltä matkaohjelman asemalta tahansa. Lippu oli voimassa kuukauden ja reitin saattoi kiertää kumpaan suuntaan vain. Aluksi oli tarjolla 8 eri reittiä. Niistä 7 kulki Viipurin kautta. Vuonna 1935 reittejä oli 12. Joissain reiteissä osan matkaa saattoi vaihtoehtoisesti matkustaa laivalla. Myöhemmin reittiin saattoi kuulua myös linja-automatka.
Vuosi 1950 oli rengasmatkalippujen myynnin huippuvuosi, jolloin niitä myytiin lähes 38 000 kappaletta. Rengaslippuja myytiin 1960-luvun puoleen väliin asti. (30-luvun sanomalehdet, Suomen Rautatiemuseo, elamystampere.fi)
1938

1939

1935

1938

1938

23.12.2021

Joulutervehdys

 


Vanhat joulumainokset loppuivat nyt piironkini laatikosta. Muita mainoksia riittää vielä pariksi kuukaudeksi.

Lausun hyvän joulun toivotukset tekemäni musiikin kera:

Juhani K: Siel on nyt talvi

Juhani K: Ja tapahtui niinä päivinä...

Juhani K:n blogi "Joululauluja eri maista" on täällä.

Joululahjamainoksia

 


1938

1938

1938

1938


1966

1936

1949

1965




1938

1938

1938

1938


1907

1925

1924

1938

1938

Radio jouluksi 1938

 

1938


1938

1938

Tällaista ohjelmaa kuultiin jouluna 1938:
1938

1938


1938

21.12.2021

Jouluna 1937

 

1937

Radio-ohjelmia jouluna 1937:
1937

1937

1937


1937

Jouluksi Philips-radio

 

1936

1936
Radio-ohjelmia jouluna 1936:

20.12.2021

Joulurauha Porissa

 

1929

1929


1929
Porissa joulurauha on julistettu ensimmäisen kerran 1700-luvulla. Vanha tapa elvytettiin vuonna 1960, ja nykyään joulurauhan julistaa kaupunginjohtaja Porin raatihuoneen edustalla. Julistuksen tekstin on vanhan perimätiedon mukaan kirjoittanut professori Unto Salo. (wikipedia)

Ruokaa ja juomaa jouluksi

 


1936

1947

1947



1920
Juho Mannerista aiemmin täällä.

1929

1929

1929

1928