29.12.2017

Kellogg's

Mainos vuodelta 1907 - Kelloggs.com
Maailmankuulujen Kellogg's maissihiutaleiden tarina alkaa 1800-luvun viimeisinä vuosina. Veljekset John ja Will Kellogg työskentelivät tuolloin The Sun - nimisessä luontaisparantolassa Michiganissa. Siellä he mm. kokeilivat maissipohjaisten tuotteiden tarjoamista parantolan asiakkaille. He keksivät paahtaa keitettyjä ja valssattuja vehnänjyviä. Parantolan asiakkaat pitivät rapeista hiutaleista.
Will Kellogg tutki myös muita viljalajeja, kuten maissia, jota hän keitti maltaiden, sokerin ja suolan kanssa. Maissista syntyi vuonna 1898 se Corn Flakes, jota syömme nykyään.
Will Keith Kellogg perusti oman yhtiön myymään Kellogg’s Corn Flakesia ja tuotanto alkoi vuonna 1906. Vuonna 1909 myynti oli noussut yli miljoonaan pakkaukseen vuodessa. Nykyään Kellogg's-tuotteita myydään yli 180 eri maassa.
(kelloggs.fi)
Mainos vuodelta 1927 - Kelloggs.com
1958
Kelloggs hiutaleet saivat heti useita kilpailijoita. Selvitäkseen tästä kovasta kilpailusta Will Kellogg pani nimikirjoituksensa kaikkiin pakkauksiin, jotka lähtivät tehtaalta. Se takasi kuluttajille, että kyse oli hyvälaatuisesta alkuperäistuotteesta. Nimikirjoituksesta tulikin Kellogg’sin logo.

28.12.2017

Bond Minicar 1958

Kuva: Advert museum - historyworld.co.uk
Brittiläinen Sharp's Commercials valmisti kolmipyöräisiä mini-autoja vuosina 1949-1966. Suunnittelijansa Laurie Bondin mukaan ne saivat nimekseen Bond Minicar. Vuonna 1964 firman nimeksi muutettiin Bond Cars Limited. Ensimmäisessä mallissa oli yksisylinterinen, 122 kuutioinen kaksitahtimoottori. Deluxe-mallin huippunopeus oli 70 km tunnissa. Autot olivat pääasiassa alumiinikuorisia, viimeisimpiä lasikuitumalleja lukuunottamatta. Autot oli suunniteltu lyhyitä matkoja, kuten kauppareissuja varten. Seitsemää mallia (Mark A - Mark G) valmistettiin yhteensä 24 482 kappaletta.
 Moottori oli sijoitettu kääntyvän etupyörän eteen ja se kääntyi pyörän mukana. Kuvasta näkyy moottorin yksinkertainen ketjuvetoinen rakenne.

19.12.2017

Joululahjavinkkejä Valituilta Paloilta 1970

Valitut Palat 1970
Mainostajien joululahjavinkkejä Valituissa Paloissa vuonna 1970. 
1.Hanau valonhoitokoje. Rusketukseen ultravioletti ja lämpöhoitoon infrapuna.
2.Jopo on nykyaikaisen ihmisen kulkuneuvo. Linjakkuutensa ja keveytensä ansiosta se sopii hyvin vauhdikkaaseen vapaa-aikaan. Se pitää omistajansa terveenä ja reippaana.
4.Miksette ilahduttaisi läheistänne peilillä. Pienellä tai suurella. Pyöreällä tai nelikulmaisella. Mäkisen kuvastin.
5.Fiskarsilta keittiötaulu. Kymmenen keittiövälineen kennotaulu on terävästi ajateltu joululahja hänelle, joka leikkaa ja laittaa.
6.Sunbeam 900. Lahja koko perheelle. Tai vaimolle torikassiksi. Riemastuttavan helppo ja mukava ajettava. 875 cm3, 42 hv, huippunopeus noin 130 km/h, rekisteröity neljälle.
7.Asahi Pentax Spotmatic. Lahjavihje pitkällä tähtäimellä. Se soveltuu tavalliseen näppäilyyn sekä vaativaan kuvaukseen. Monen mielestä maailman paras kamera.
Valitut Palat 1970
1.Wellaflex Deo hiuskiinne joka kiinnittää kampauksen, mutta tämän lisäksi poistaa ja torjuu hajut hiuksista. Ei enää tupakan hajua hiuksissa. 
2.Kalevala Korun valmistaman Halikon korusarja aihe on saatu 1100-luvulta peräisin olevasta filigranihelminauhasta.
3.AEG kotitalouskoneet. Vihjeinä kuvassa kahviautomaatti, sähköhammasharja, Liliput-pienoispölynimuri, munakeitin ja pöytäkello.
4.Tissot PR 516 Teräksenluja miestenkello. Kello jota ei tarvitse varoa. Paksu panssarilasi on upotettu kuoreen.
5.Kuuntelettepa musiikkia missä muodossa tahansa löytyy RCA:n monipuolisesta valikoimasta mieleisenne. Soittakaapa meille niin lähetämme luettelon joko äänilevyistä, stereo-8 kaseteista tai pikkuisista kätevistä musiikkikaseteista.
6.Carmen 3-valopeili on ensimmäinen make-up peili, joka ei valehtele. Sen 3 eri valaistusta: päivänvalo, toimistovalaistus ja iltavalaistus näyttävät käyttäjän juuri siinä valaistuksessa, jossa hänet tullaan näkemään.
7.Asacolor väritelevisio. Kaikki ohjelmat tulevat sinun televisiostasi harmaina. Asacolorista taas tulee jopa 10 tuntia viikossa ohjelmaa värillisenä.
Valitut Palat 1970
Parhaat joululaulut - A Merry Christmas with World-Famous Artists. Levykansio, joka tarjoaa yhtenä kokoelmana parhaimman mahdollisen valikoiman joululauluja niin vanhempien kuin lastenkin iloksi. Kuusi loisto-LP-levyä kullatussa kotelossa. 49 joulun sävelmää.
Levykokoelma on vuodelta 1967 ja siinä kuullaan mm.
Harry Belafonte: The Twelve Days of Christmas

The Melachrino Strings: Sleigh Ride

 Spike Jones & His City Slickers: All I Want For Christmas (Is My 2 Front Teeth)
Lisää joulumusiikkia eri maista: https://joululauluja.blogspot.com/  (Juhani K)

16.12.2017

Jouluisia mainoksia eri vuosilta

Amerikkalainen General Electric mainosti Edisonin jouluvaloja 1900-luvun alussa. Ne ovat kuulemma vaarattomia, eivät käryä, eivät haise eivätkä valuta talia. Niitä saa eri värisinä ja ne voi joko ostaa tai vuokrata halpaan hintaan.
Mainos Helsingin Sanomissa 1917.
Ab Parfumerie Idman & Arvela Oy oli vuosina 1907–1959 toiminut Suomen suurin kosmeettisten tuotteiden valmistaja. Suomen Keisarillinen Senaatti vahvisti A.B. Parfumerie Idman & Arvela O.Y.:n yhtiöjärjestyksen 28.11.1916. Kaupparekisteriin yhtiö on merkitty 31.1.1917. Yhtiön toimiala oli ”agentuuriliike sekä valmistaa ja myydä parfyymeja, hiusväriä, eau de colognia, saippuoita, farmaseuttisia, kemiallisia, kosmeettisia ja teknisiä valmisteita”. Toimipaikka oli Helsinki. Vuosina 1919-1921 yhtiö omisti Parfumerie Le Coq nimisen tytäryhtiön Tukholmassa.  
(Wikipedia, Elinkeinoelämän keskusarkisto)
Kouvolan Sanomat 14.12.1920
Juho Manner tuli Kouvolaan perheineen vuonna 1915. Hän perusti Kouvolan keskustaan leipomo-konditoria-kahvilan, joka vuosien varrella kasvoi edustavimmaksi liikkeeksi silloisessa Kouvolassa. Nuoriso kokoontui aikoinaan Kouvolan keskustaan Mannerin kahvilan "lipan" alle tapaamaan toisiaan. Tornionmäessä oli leipomo sekä kahvila jossa minäkin olen nuoruudessani aikaani kuluttanut. Se lopetti toimintansa vuonna 2012.
1936
1936

"Liisa tyttönen on innokkaasti seurannut äidin jouluvalmisteluja. Hän on ollut mukana osuuskaupassa ostoksilla ja kuullut äidin vehnäjauhoja pyytäessään sanovan myyjättärelle: "Tietenkin Kultaleima-jauhoja."
"Joulu on saapunut herkkuineen ja yllätyksineen. Joulupukin kontista on ilmestynyt veikeitä suklaaukkoja ja muita hauskoja joulumakeisia." 
Tanskalaiset insinöörit Peter Bang ja Svend Olufsen perustivat radioliikkeen B&O vuonna 1925. Bakeliittikuorisessa Beolit 39 - putkiradiossa oli kolme aaltoaluetta ja konserttikaiutin. 1960 - luvulla yritys päätti keskittyä tarjoamaan tuotteita, jotka tarjoavat ainutlaatuista muotoilua ja kehittynyttä teknologiaa vastineena kilpailijoita korkeammalle hinnalle.
Beolit 39 viritysasteikko.
Amerikkalainen näyttelijä ja tuleva presidentti Ronald Reagan mainosti savukkeita vuonna 1952. "Lähetän Chesterfieldejä kaikille ystävilleni."
1959



Brion perusti ruotsalainen korinpunoja Ivar Bengtsson vuonna 1884. Myöhemmin yritys siirtyi perustajansa poikien haltuun ja sai nimekseen "Bröderna Ivarsson, Osby". Alkukirjaimista muodostuu nimi Brio. Yritys laajensi tuotevalikoimaansa koreista leikkikaluihin ja muihin puusepäntöihin sekä lastentarvikkeisiin, erityisesti lastenvaunujen valmistukseen. Yritys on nykyisin maailman suurin puulelujen tuottaja. (wikipedia)
 Näiden 1960-luvun amerikkalaismainosten viesti on: Osoita läheisellesi rakastavasi häntä ja osta hänelle joululahjaksi pyssy.
1962
1963
Suomessa oltiin järkevämpiä ja mainostajat tarjosivat joululahjoiksi Philipsin kodinkoneita ja Olympia kirjoituskoneita. Nuorisolle tiedoksi: "Kirjoituskone on mekaaninen tai sähkömekaaninen kirjoituslaite, johon kuuluu näppäimistö. Eri kirjaimia kuvaavia näppäimiä painamalla tuotetaan tekstiä paperille kirjain kerrallaan. Vuosikymmenien ajan kirjoituskoneilla tehtiin helposti luettavaa tekstiä nopeammin kuin käsin tekstaamalla." (wikipedia) 

13.12.2017

Joululahjoja Viipurista 1917

Viipurilainen kauppias Juho Himanen suosittelee tuotteitaan Maakansa-lehdessä 20.12.1917.
Sofia Zweygberg kaupittelee Tosihyödyllisiä Joululahjoja Wiipuri-lehdessä 16.12.1917. Sofia von Zweygberg (1828–1883) aloitti kangaskaupan Viipurin kauppahallin myymälässä vuonna 1868. Yritys laajeni tukkukauppaan ja toimialueeksi tuli koko Etelä-Karjala. Vuonna 1882 toimintaa jatkoi Sofian tytär Emilia. Viipurin luovutuksen jälkeen liike siirtyi Lappeenrantaan, jossa sen toiminta loppui 1970-luvulla.
Kuva: Wikimedia commons
Sofia Zweygbergin kauppa Viipurissa vuonna 1918
Mainos Maakansa-lehdessä 1917
Mainos Wiborgs Nyheter - lehdessä 1917
Saksalainen Peter Starckjohann muutti Viipuriin keväällä 1860 ja perusti sinne rautakaupan Starckjohann & Co vuonna 1868. Liikkeestä tehtiin osakeyhtiö vuonna 1907 ja nimeksi tuli Oy Starckjohann & Co Ab. Ns. Antonoffin talo jossa liike sijaitsi Katariinan kadulla, oli silloisen Viipurin yksi pääkaduista. Yritys saavutti menestystä Viipurin alueella sotia edeltävänä aikana. Talvisodan alla yritys muutti ensin Pietarsaareen, josta se siirtyi Lahteen vuonna 1940.
Viipurin Katariinankadulla sijaitsi myös muotiliike Salon Modes de Paris. Komeasta nimestään huolimatta putiikki myi vaatteita uskomattoman halvalla.

11.12.2017

Festarit 1964

New Yorkissa järjestettiin vuonna 1964 musiikkifestivaalit Forest Hillsin tennis-stadionilla. Esiintyjinä tuossa konserttisarjassa oli USA:n viihdemaailman kärkinimiä sekä etelä-afrikkalainen protestilaulaja Miriam Makeba. Elokuun lopulla esiintyi myös suurta kohua herättänyt brittiyhtye The Beatles. Taltiointeja en näistä konsertista löydä, mutta tässä siellä esiintyneiden artistien musiikkia 60-luvun alkupuolelta:
The Beatles - All My Loving (Washingonissa 1964)

 Joan Baez - It Ain't Me Babe (Live 1964)

Trini Lopez - If I Had A Hammer (Live 1963)

 Count Basie - All Of Me (Live 1965)

 Harry Belafonte - Where Have All The Flowers Gone (Live 1966)

 Peter Nero - Sunday In New York (Live 1963)

Miriam Makeba - Khawuleza (Live 1966)

1.12.2017

Kissamargariinia 1959

1959
1960
Kohu-uutisia (tai tutkivaa journalismia, jos niin haluatte) julkaissut Uusi Kuvalehti paljasti vuonna 1961 margariiniskandaalin. Jutun mukaan margariinin valmistukseen käytettiin kasvisrasvojen lisäksi teurasjätettä. Asiasta nousi aikamoinen häly ja lopulta keskusrikospoliisi tutki asiaa. Selvisi, että Suomessa oli useita rasvansulattamoja, jotka todellakin toimittivat margariinitehtaille erilaisista raadoista tiristettyä rasvaa. Erään todistajan mukaan joukossa oli koiria, kissoja ja jäniksiä.
Seuranneessa oikeudenkäynnissä todettiin Raision tehtaiden ja Paasivaara-yhtymän käyttäneen ihmisravinnoksi kelpaamattomia rasvoja margariinin valmistukseen. Esimerkiksi Raision tehtaille oli vuosina 1959-1961 hankittu tällaisia rasvoja ainakin 450 000 kg.
Margariinin menekki laski puoleen ja palasi ennalleen vasta vuonna 1968. Väärinkäytökset paljastanut Uusi Kuvalehti joutui jutun seurauksena laajaan ilmoitusboikottiin, ja lehden ilmestyminen päättyi 1963.

27.11.2017

Sisu - rintatabletteja 1939

1939
1950
Turkulainen makeistehdas Seres halusi kehittää oman pastillin vastineeksi ruotsalaiselle Läkerolille. Vuonna 1928 markkinoille saatiinkin Sisu-pastilli, josta tuli heti hyvin suosittu.
Sisu voitti samana vuonna Liègen kansainvälisillä elintarvikemessuilla kultamitalin. Mitalin kuva sijoitettiin pastillirasian kanteen. Kuva onkin ollut rasiassa aina siitä lähtien. Pastillia suositeltiin erityisesti laulajille, puhujille ja tupakoitsijoille, käytännössä se oli suosittu hengityksen raikastaja ja yskänpastilli. Sisua markkinoitiin yskän ja käheän kurkun lievittäjänä, "sisäisenä kaulahuivina".
Sisu oli myös tanssilavoilla tunnettu hengityksenraikastaja; sitä käytettiin erityisesti poistamaan tupakan ja viinan hajua hengityksestä. (wikipedia; sisulla.fi)
Kuva: sisulla.fi
Kuva: sisulla.fi

25.11.2017

Kotimaisia kenkiä 1913

1926
"Ostamalla itsellenne ja perheellenne kotimaiset kengät säästätte itsellenne - ja maallenne miljooneja. Vaatikaa kauppiaanne näyttämään ja myymään kotimaisia tuotteita."
Tämä on yhä ajankohtainen kehotus: Ostakaa kotimaisia tuotteita!
Tässä muutamia Tampereen seudun kenkätehtaiden mainoksia vuosilta 1913 - 1953.
1913
1915
1913
Emil Aaltonen teki jalkineita suutarina ollessaan jo 1800-luvun lopulla. Hän perusti Hattulaan vuonna 1902 Hattulan Jalintehtaan. Tehtaan tuhouduttua tulipalossa Aaltonen siirtyi Tampereelle ja perusti Tampereen kenkätehtaan 1905. Vuonna 1917 nimeksi tuli Aaltosen Kenkätehdas Oy. Vakuuskenkä oli aikoinaan yhtiön tärkein tuotemerkki.
1936
 Hyppösen kenkätehdas perustettiin 1910.
1936
Kenkätehdas Oy Kalevan malleja olivat mm. "Elite" naisille ja "Käy-Yli" sekä "Gee-Bee" miehille. "Elite naistenkengän kuosi noudattaa valppaasti kaikkia naisten kenkämuotia koskevia vaihteluja. Kultamitali on todisteena ylhäisestä laadusta."
1937
"Erna" oli Väinö Huttunen Oy:n kenkämallistoa. Liike perustettiin 1916.
1939
1939
Kenkätehdas Kave Oy toimi vuosina 1936-1966.
1952
Pentti Palmroth perusti Tampereen naapuriin Pirkkalaan kenkätehtaan 1928. Ensimmäinen punatiilinen tehdasrakennus valmistui Partolan alueelle 1938. Alussa työntekijöitä oli vain parikymmentä, mutta parhaimmillaan tehtaassa oli töissä lähes 200 henkilöä. Myös Pentin sisar Kirsti oli vuoteen 1940 saakka töissä tehtaassa, aluksi konttorissa ja myöhemmin suunnittelijana. Hän muistelee mainostaneensa tamperelaisnuorisolle tehtaan kuuluisia, punaisia Viva -kenkiä kävelemällä Hämeenkatua edestakaisin. (Pirkkala-Seura.fi)
Partolan kenkätehtaan toiminta jatkui vuoteen 1986 asti.

20.11.2017

Ensimmäinen vuosi on takana!


Vanhoja mainoksia - arjen historiaa hauskalla tavalla täyttää tänään yhden vuoden!
Julkaistuja posteja on kertynyt 280. Sivulla on vierailtu kaikkiaan 13 927 kertaa. Kävijöitä on ollut Suomesta, Ruotsista, Yhdysvalloista, Puolasta, Ranskasta, Belgiasta, Alankomaista jne.
Toivottavasti posteista on ollut sinulle huvia ja hyötyä.
Piirongin laatikossa on vielä kuvia, joten jatkan tätä touhua vielä...

Terveisin Juhani K

17.11.2017

Sata vuotta sitten Suomessa - osa 1

Satavuotiaan Suomen kunniaksi olen etsinyt mainoksia ja ilmoituksia kotimaisista sanomalehdistä vuodelta 1917.
Etelä-Saimaa 6.12.1917
Aamulehti 7.12.1917
Vuoden 1917 sanomalehtien ilmoituksissa myydään ja ostetaan enimmäkseen elintarvikkeita sekä arkisia, jokapäiväisiä hyödykkeitä.
Etelä-Saimaa 27.10.1917
Kainuun Sanomat 29.12.1917
Monet maaseudun ihmiset saivat ruokatavaroita omalta pientilaltaan tai ostivat niitä naapureiltaan. Osuuskaupasta ostettiin kankaat, kahvit, suolat, astiat, työkalut ym.
Karjalan Aamulehti (Viipuri) 26.9.1917
Ilkka 16.8.1917
Kaleva 31.10.1917
Vuonna 1917 oli uskonpuhdistuksesta kulunut 400 vuotta. Lehdissä oli sitä koskevia kirjoituksia ja tässä myydään asiaan liittyvää kirjallisuutta.