31.3.2022

Purukumi

 

1925

1925



1924
Purukumi. Muutamia wuosia sitten keksittiin, että chicle-kumin ja jonkin imelän hywänmakuisen aromin sekoitus oli todellinen herkkupala ja sitä alettiin ahkerasti pureskella. Sen jälkeen tapa lewisi niin nopeasti, että nyt lasketaan kumin märehtijäin lukumäärä Amerikassa pyöreissä luwuissa 75 milj. hengeksi. Muissakin maissa on seurattu esimerkkiä ja amerikkalaiset myywät tätä "herkkua" ympäri maailman.
 
1930
 
1930

Jo ammoisina aikoina ihmiset ovat pureskelleet pihkasta tai mahlasta valmistettua massaa. Suomessakin on pureskeltu pihkaa jo kivikaudella. Keski-Amerikassa pureskeltiin sapotillapuun mahlasta tehtyä chicleä, josta Thomas Adams (1818-1905) kehitti 1800-luvun lopulla purukuminsa.
Amerikkalainen kondiittori Frank Fleer puolestaan kehitti vuonna 1906 ensimmäisen nykyisen kaltaisen purukumin josta voi puhaltaa palloja. Se oli nimeltään Blibber-Blubber, mutta sitä ei koskaan kaupallistettu. Vuonna 1928 Walter Diemer paransi Blibber-Blubber-koostumusta lisäämällä siihen lateksia ja kehitti kaupallisesti menestyneen purukumin nimeltä Dubble Bubble. Dubble Bubblen vaaleanpunaisesta väristä tuli lähes standardi purukumiteollisuuden pallopurukumeihin. (fi.wikipedia.org, en.wikipedia.org)
Suomalaislehdissä mainostettiin jo vuonna 1925 Adamsin ja Wrigleyn purukumeja. Vuonna 1931 Fazer mainosti omaa Jukka-purukumiansa.
1931


1931
"Ruvetkaa käyttämään suomalaista Jukkaa. Tiedätte toki kuinka terveellistä todella ensiluokkainen purukumi on hampaille ja suuontelolle. Mutta ei siinä kyllin. Jukka antaa sisua. Kesken kaiken pureskellessanne saatte jonkun nerokkaan päähänpiston ja huonot ajat muuttuvatkin hyviksi. Jukka on luotettava kumppani arkielämän kaikissa vaiheissa."
1930

1931

1933

1947
Tässä amerikkalaislehden purkkamainoksessa vinkataan myös Spike Jonesin RCA Victor äänilevyyn "Blowing Bubble Gum". 
Spike Jones - Blowing Bubble Gum

Purkkamainoksia aiemmin täällä ja täällä.

27.3.2022

Shell

 

1922

1924

1925

1926
Suomen Petrolintuonti Osakeyhtiö Masut liittyi Royal Dutch Shell -yhtymän osaksi vuonna 1912. Masutin ensimmäinen bensiininmyyntikioski avattiin Turussa vuonna 1923. Suomen Masut siirtyi vuonna 1927 alankomaalaisen pääyhtiön omistukseen ja otti vuonna 1929 uudeksi nimekseen Suomalainen Shell Osakeyhtiö. Vuonna 1967 nimeksi muutettiin Oy Shell Ab.
Nykyään Shell-huoltamotoiminnan Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa omistaa suomalainen St1. St1 on tehnyt Shellin kanssa lisenssisopimuksen Shell-brändin käytöstä. Konsernilla on kaikkiaan 1300 St1- ja Shell-huoltoasemaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. St1:n pääkonttori on Helsingissä ja sen palveluksessa on yli 750 henkilöä. (wikipedia, shell.fi)
1929

1929
1935
1938

Shell-mainoksia aiemmin täällä

Shellin TV-mainos 1970-luvulta

Shellin Supertyttö-Supermies-mainoksia 1960-70 -luvuilta

24.3.2022

Pobeda

 

1954

Pobeda (”voitto”) GAZ-M20 oli neuvostoliittolaisen GAZ-autotehtaan vuosina 1946–1958 valmistama automalli. Pobedaa tuotiin runsaasti Suomeen, koska länsimaisten hyödykkeiden tuonti oli valuuttapulan vaivaamassa maassa ankarasti säännösteltyä. Pobedaa käytettiin paljon taksiautona, 1950-luvun Helsingin takseista yli puolet olivat Pobedoja. Sen kokonaistuotantomäärä oli 235 599 kpl. Suomeen tuotiin kaikkiaan 8353 Pobedaa. Pobedasta tehtiin Puolassa lisenssivalmistetta nimellä Warszawa. Pobedan seuraaja oli Volga.  (wikipedia, Autowiki)

Pinkopahvi

 

1933

1937

1942
Pinkopahvi on perinteinen katto- ja seinäverhoilumateriaali. Sitä on käytetty puurakenteisten rakennusten seinien ja kattojen sisäpuoleiseen pinnoittamiseen. Nykymuotoisen puuhiokkeesta tehdyn pinkopahvin valmistus aloitettiin Suomessa vuonna 1865. Pinkopahvin valtakausi ajoittui 1870–1950 -luvuille. Pinkopahvi asennetaan kosteana naulaten se reunoistaan kiinni. Kuivuessaan pahvi pingottuu suoraksi, mistä sen nimitys.
Pinkopahvia jäykempiä seinäpahveja alettiin valmistaa rullatavarana 1930-luvulla. Näiden tuotenimiä olivat Tako- Enso- ja Lulosa- tapetti. Puukuitulevyt syrjäyttivät pahvituotteet 1950–60-luvuilla. Pinkopahvin kysyntä on lisääntynyt 1980-luvusta lähtien vanhan korjaamisen lisääntymisen myötä. (museovirasto, wikipedia)
1951

1956


22.3.2022

Sekalaisia ilmoituksia

 

1930

1935

1936

1949

1951

1913

1889

1889

1924

1918


1924

1922

21.3.2022

OTK

 


1927


1928


1929
Suomen osuustoimintalaki säädettiin vuonna 1901. Osuuskauppoja syntyi tämän jälkeen eri puolille maata. Pian havaittiin, että ne tarvitsevat yhteistyöelimiä. Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta (SOK) perustettiin hoitamaan yhteisostoja, neuvontaa ja ohjausta vuonna 1904.
Maaseudun maa- ja metsätaloustuottajataustaisten sekä lähinnä kaupunkien työläistaustaisten osuuskauppojen kesken syntyi erimielisyyksiä päätöksentekotavoista. Jälkimmäinen ryhmä perusti Osuusliike Elannon johdolla edistysmielisen Suomen Osuustukkukaupan vuonna 1917. Nimi lyhennettiin vuonna 1920 Osuustukkukaupaksi (OTK). Sen tytäryhtiöitä olivat mm. rautakauppa Renlund, E-Öljyt E-huoltamoineen, huonekaluliike Sotka ja Mainosrengas. OTK ja sen omistaneet 39 paikallista osuusliikettä yhdistyivät E-osuuskunta Ekaksi vuonna 1983. Eka-yhtymä joutui sittemmin yrityssaneeraukseen vuonna 1993 ja muutettiin vuonna 1995 Tradeka-nimiseksi osakeyhtiöksi. (wikipedia)
1930


1935

1937


1978

1978

14.3.2022

Osram

 

1913

1922


1926
Saksalainen Deutsche Gasglühlicht-Anstalt rekisteröi Osram tuotemerkin vuonna 1906. Nimi Osram tulee alkuaineista osmium ja volframi, joita 1900-luvun alussa käytettiin yleisesti hehkulangan raaka-aineina hehkulampuissa. Vuonna 1919 Deutsche Gasglühlicht-Anstalt, AEG ja Siemens & Halske AG yhdistivät lampunvalmistusyksikkönsä ja näin syntyi OSRAM Werke GmbH. Vuoden 2015 syyskuussa yritys työllisti maailmanlaajuisesti noin 33 000 työntekijää. (wikipedia) 
1927

1929

1930

1932

1939