30.12.2016

Joulukuusen jalka 1885

Soiva joulupuun alusta vuodelta 1885. Alustassa on mekaaninen soittorasia joka soittaa joululauluja. Stuttgartilainen Johannes Carl Eckardt hankki vehkeelle ihan patentin.
Joulukuusen jalka vuodelta 1886

Joulukuusen alkuperästä ei ole varmaa tietoa. 1800-luvulla niitä ainakin oli yleisesti Saksassa. Sieltä tapa levisi pohjoismaihin ja Englantiin. Aluksi joulupuita oli varakkaimmilla, mutta tapa vakiintui vähitellen niin, että 1900-luvun alkupuolella kuusia oli ensin kaupungeissa ja sitten maaseudullakin tavallisen kansan kodeissa. Jyväskylän opettajaseminaarissa pidettiin kuusijuhlia, ja sieltä perinne levisi kansakouluihin kautta maan.
Olen itsekin ollut kansakoulun kuusijuhlissa 1960-luvulla.

Joululahja lapselle 1883

Vuoden 1883 saksalaislehden mainoksessa tarjotaan passelia joululahjaa!
Patentoitu lasten pulpetti kotikäyttöön koululäksyjen tekoa varten. Pakottaa lapset istumaan suorassa.

28.12.2016

Polkupyörä 1883 / 1888

Kaksi- ja kolmipyöräisiä lasten ja aikuisten velosipedejä saksalaislehden mainoksessa vuonna 1883.
1800-luvun alkupuolella käytettiin epäkäytännöllisiä potkupyöriä. Vuosisadan loppupuolella kehitettiin velosipedi, jossa oli iso etupyörä ja sille vauhtia antavat polkimet. Tällainen kulkupeli oli kuitenkin vaikeasti ohjattava ja vaikea pitää pystyssä. Englantilainen herra Starley kehitti vuonna 1885 ketjuvetoisen Rover-polkupyörän, jossa etu- ja takapyörä olivat saman kokoiset. Tämä oli helpommin hallittavissa ja tämän kaltaisia pyöriä alettiin kutsua turvapolkupyöriksi.
Tässä saksalaisessa vuoden 1884 Fliegenden Blätter -lehden mainoksessa kehutaan "The Conventry Mach. Co.":n olevan maailman vanhin, suurin ja tunnetuin velosipeditehdas. Alan harrastajien mukaan brittiläinen The Coventry Machinists Co. todella oli johtava polkupyörävalmistaja tuohon aikaan.
Tällaista kolmipyörää mainostettiin vuonna 1887.
Vuonna 1887 myytiin kahden poljettavia tavarankuljetusajoneuvoja.
Tässä vuoden 1887 mainoksessa on pari vuotta aiemmin kehitetty "turvapolkupyörä."
Vuoden 1888 saksalaislehden mainoksessa kaupitellaan brittiläisiä turvapolkupyöriä (Safeties). Hillmann Herbert & Cooper (myöhemmin Premier) oli huomattava polkupyörien valmistaja. Kuvan mallissa on etupyörään vaikuttava käsijarru.

26.12.2016

Citroen 2CV 1949 / 1975

42 vuotta (1948-1990) tuotannossa ollut Citroen 2CV tunnettiin meillä yleisesti nimellä "rättisitikka." Lisänimensä se sai kankaisesta katosta, joka voitiin rullata kokoon. Auto suunniteltiin mahdollisimman yksinkertaiseksi ja halvaksi. Tässä varhaisessa (1949) 2CV mainoksessa kerrotaan neliovisen auton kuljettavan 4 henkilöä ja 50 kg matkatavaroita 60 km/h vauhdilla. Taloudellisen auton kerrotaan kuluttavan polttoainetta 4-5 litraa sadalla kilometrillä.
Auto sai ristiriitaisen vastaanoton ensiesittelyssään vuoden 1948 Pariisin autonäyttelyssä. Autolehtien toimittajat kritisoivat sitä ja pilapuheet levisivät. Kauppa rupesi kuitenkin käymään vilkkaana. Muutaman kuukauden päästä toimituksissa oli jo kolmen vuoden jono ja se kasvoi pian viideksi vuodeksi. Yhteen aikaan käytetystä 2CV:stä maksettiin enemmän kuin uudesta - käytetyn kun sai heti käyttöönsä. Kriitikotkin selvisivät tyrmistyksestään: saksalaisen Auto, Motor und Sport -lehden toimittaja totesi vuonna 1951 auton olevan rumuudestaan ja alkeellisuudestaan huolimatta hyvin mielenkiintoinen.
Ensimmäiset 2CV:t tulivat Suomeen vuonna 1952. 
 Citroen 2CV:n ensimmäinen farmarimalli (2CV Camionnette) esiteltiin jo vuonna 1951, mutta se pystyi kantamaan vain 250 kg kuorman. Tässä vuoden 1960 mainoksessa on malli AZU, jossa on 12 hevosvoiman moottori. Mallia valmistettiin vuodesta 1955.
Vuoden 1966 muutos 2CV:n ulkoasuun oli kolmas sivuikkuna takaoven taakse. Tässä vuoden 1974 "rättärissä" on vielä pyöreät etuvalot. Öljykriisin johdosta taloudellisen auton kysyntä lisääntyi ja vuosi 1974 oli 2CV:n tuotannon huippuvuosi. Vieressä on vuonna 1967 markkinoille tullut Citroen Dyane.
Vuosien saatossa Citroen 2CV:n ulkomuotoon tehtiin vain vähäisiä muutoksia. Autossa oli alkujaan ns. "kaappariovet", jotka olivat saranoidut takareunastaan. Saranointi ja aukeamissuunta muutettiin vuonna 1964. Tässä vuoden 1975 mainoksessa on malli 2CV6, jossa on neliskulmaiset etuvalot ja 26 hevosvoiman moottori.

24.12.2016

Citroen DS / ID 1965


Mainos vuodelta 1965
Citroen DS "iso kissa" autoa valmistettiin vuosina 1955-1975. Se oli muotoilultaan hyvin virtaviivainen ja tekniikaltaan edistyksellinen. Etuvetoisen auton hydro-pneumaattiseen systeemiin kuului ohjaustehostin, jarrut, iskunvaimennus ja säädettävä maavara. Siinä oli ennen kokemattomat ajo-ominaisuudet ja ajomukavuus. Ulkomuodoltaan ja ratkaisuiltaan malli pysyi lähes samana koko 20-vuotisen tuotantonsa ajan.
Mainos on vuodelta 1970

Mainos vuodelta 1959 (www.citroenet.org.uk)
Mainos vuodelta 1966 (www.citroenet.org.uk)


Mainos vuodelta 1967 (www.citroenet.org.uk)

23.12.2016

Citroen Camionnette 1955

Citroen Camionnette (eli Citroen H tai HY), on hauskin koskaan valmistettu pakettiauto. Tätä ranskalaisautoa valmistettiin vuosina 1947-1981 noin puoli miljoonaa kappaletta. Hauskan ulkonäkönsä vuoksi ranskalaiset kutsuvat sitä "possun kärsäksi". Aaltopeltinen kori on tukeva, mutta silti kevyt. Muuan outo juttu auton rakenteessa on: oikeanpuoleinen takarengas on hieman taaempana kuin vasen. Niinkuin monissa 1900-luvun alkupuolen autoissa, tässäkin on kaappariovet (suicide doors), siis saranat ovat oven takareunassa. Tämä kuuluisaan autoon on sen pitkään tuotantokauteen nähden tehty hämmästyttävän vähän ulkonaisia muutoksia. 
Mainos vuodelta 1960
(kuva: www.citroenet.org.uk)
(kuva: www.citroenet.org.uk)

22.12.2016

Pauligin päivätty kahvi 1934

Vuonna 1931 Paulig toi markkinoille jauhetun kahvin ja alkoi ensimmäisenä Euroopassa varustaa kahvipakkaukset tuoreuden takaavalla päivämääräleimalla. Tässä vuoden 1934 mainoksessa "Pauligin päivättyä" olivat Talous-sekoitus, Huomio-sekoitus, Juhla-sekoitus ja Presidentinsekoitus.

Karkaiskaa hermojanne 1926

"Karkaiskaa hermojanne harjoittamalla ampumista" ...tai tarkemmin ajateltuna - älkää sittenkään!
Ja jos teillä on salonkikivääri, niin hävittäkää se.
Tällainen valitettava mainos kuitenkin julkaistiin vuonna 1926. 

21.12.2016

Mercedes-Benz kuorma-auto 1959

Mercedes-Benz kuorma-autoja on valmistettu vuodesta 1926 lähtien. Tässä kuvattua mallia LA 321 valmistettiin vuosina 1957-1959. Siitä oli saatavilla myös lyttynokkainen malli LP, jossa ohjaushytti sijaitsi moottorin päällä. "Nelipyörävetoisuuden ansiosta LA 321 ei piittaa huonoista teistä, jyrkistä mäistä eikä liejusta."
Oy Veho AB perustettiin nimenomaan Mercedes-Benzin maahantuontia varten vuonna 1939. Aiemmin niitä toi maahan Sergei Nikolajeffin autoliike. 
(LP 321, kuva: Daimler AG)

Parrankasvattaja 1885

"40-vuotias eikä partaa!"
Mutta käytettyään professori Migargeesin Parrankasvattajaa kuvan mies saattoi hymyillä leveästi ja olla tyytyväinen miehiseen partaansa.
"Aikaisemmin minua ei halunnut kukaan - nyt minut haluaa kaikki!"
Vuoden 1885 mainoksen mukaan professori Migargeesin Parrankasvattajan avulla saat tuuhean parran lisäksi seuraa.

Hiuseliksiiri 1884


Näin pitkät ja tuuheat hiukset lupaa saksalaislehden mainokset vuosina 1884 ja 1888.
William Lassonin hiuseliksiiri näyttää olevan tuhtia ainetta. Vieläköhän jostain löytyisi puteli?

20.12.2016

Hörökorvat 1927 / 1914


Vuonna 1927 saksalaislehdessä mainostettiin Egotonia, jonka avulla hörökorvat saatiin myötäilemään pään muotoja. Menestys taataan.
Miksi kuljette ulkonevin korvin sinne tänne?
Tämä Egoton mainos on vuodelta 1914.

Ryhdin korjausta 1927

Olkapäät taakse ja rinta ulos!
Tällaisten henkseleiden avulla yritettiin olla ryhdikkäämpiä vuonna 1927.

Lihotuspillerit 1927

"Olen neljässä viikossa lihonut 30 naulaa (n. 13 kg)."
"Kuten tiedetään riippuu pehmeä, tasainen muotojen pyöreys, joka on naisellisen kauneuden merkki, normaalista ihonalaisesta rasvan muodostumasta."
"Nauttimalla Eta-Tragol-Bonboneja lisääntyy ruumiinpaino 10-30 naulaa (4,5 kg - 13 kg) muutamassa viikossa."
Vieläpä luvataan lisää hermovoimaa ja verta.

Lihotuspilleri 1900

Tämä mainos vuodelta 1900 lupaa Vértes itämaisten pillereiden käyttäjille kauniimman vartalon ja harmonisen, täyteläisen kehonmuodon ilman terveyshaittaa.

Laihdutusjuomat 1914

Charm tee, tieteellisesti kehitetty yhdistelmä yrttejä, on varma, yksinkertainen ja ehdottoman harmiton aine. Kahden tai kolmen kuukauden kuuri takaa elegantin, normaalin vartalon.
Mainoksen kuvat ennen ja jälkeen tohtori Dalloffin laihdutusjuoman nauttimisen osoittavat kuinka valmiste tekee naisten vyötärön solakaksi ja elegantiksi, sekä hävittää miesten epämukavan lihavuuden.

Ihanteellinen povi 1900

Vuoden 1900 saksalaismainos lupaa naisille: Itämaalaisilla pillereillä saavutat ihanteellisen poven.

Lihotustabletit 1934

 Mainoksen mukaan laiheliinit lihovat 5 paunaa (=2,26 kg) viikossa ja voivat paremmin kun popsivat Kelp-a-malt tabetteja. Hermostuneet ruipelot nukkuvat paremmin ja saavat lisää ruokahalua. 
Amerikkalainen mainos on vuodelta 1934.

19.12.2016

OXO liemikuutiot 1937 / 1952

 Tässä on kuuluisien brittiläisten Oxo - liemikuutioiden mainos vuodelta 1937.
Liemikuutioita valmisti teollisesti ensimmäisenä Maggi (1908), sitten Oxo (1910) ja Knorr (1912). Ensimmäisen maailmansodan aikana valmistettiin 100 miljoonaa Oxo-liemikuutiota brittiarmeijaa varten. Vaikka tuotanto oli teollista, kaikki kuutiot käärittiin tuolloin yksitellen suojapaperiinsa.
Oxo-yhtiöllä oli pitkäikäinen tv-mainossarja (1983-1999), jossa esiintyi aina sama Oxo-perhe.
Mainos vuodelta 1952 (www.historyworld.co.uk)
Lontoossa Thames-joen varrella on kuuluisa oxo-torni, jonka kolme allekkain olevaa ikkunaa muodostavat sanan oxo. Torni on entinen 1800-luvun lopulla rakennettu Royal Mailin (Englannin postilaitoksen) voimalaitos. 1920-luvun lopulla Oxo-tuotteita valmistava Liebig Ote Meat Company saneerasi siitä kylmävarastoa ja halusi laittaa valomainokset torniin. Tähän ei kuitenkaan suostuttu, mutta määräystä kierrettiin rakentamalla ikkunat kirjaimien muotoiseksi. Nykyisin rakennuksessa toimii ravintoloita ja kauppoja.
Oxo-torni (wikipedian kuva)

Airedale - karvat pois 1934

"Älä ole Airedale." Vuonna 1934 Hollywoodin armottomassa kielenkäytössä haukuttiin Airedaleksi tyttöä, jolla oli ihokarvoja. Tämän mainoksen X-Bazin on kuulemma turvallinen, tehokas ja luotettava karvojen poistaja.
Airedalen terrieri on suurin terriereistä. Se sopii niin seurakoiraksi kuin palveluskoiraksikin. Kun olin lapsi, meillä oli kotona Airedale nimeltä Kati. 
Kati 

Mustekynän teriä 1883


Ruokokynän ja sulkakynän seuraajaksi kehitettiin mustekynä. Se koostui metallisesta kynänterästä ja kynänvarresta. Varsi oli esim. puuta, luuta tai muovia. Kynää kastettiin mustepulloon ja kirjoitettiin niin kauan kuin muste terässä ritti. Sitten kastettiin uudestaan. Mustekynillä opeteltiin kaunokirjoitusta Suomen kansakouluissa ainakin vielä 1960-luvulla. Mustekynän seuraaja oli mustetäytekynä, jossa oli varressa mustesäiliö.
Friedrich Soennecken perusti F.Soennecken Verlag -yrityksen vuonna 1875. Hänen keksintönsä olivat "Rundchriff" -kirjoitustyyli ja mustekynän terät sekä rengaskansio ja siihen liittyvä paperiarkkien reijittäjä.

Asa studiotrio 1975

Olisin ollut vuonna 1975 iki-ihastunut, jos olisin saanut tuollaisen vehkeen. Omistin jo useita LP-levyjä joita kuuntelin pienen radioon liitettävän levysoittimen avulla. 
ASA 1300 Studiotriossa oli erilliset basso ja diskanttisäätimet ja kolme esiviritettävää radion pikavalintanäppäintä. Levysoitin oli automaattinen, kolminopeuksinen BSR ja kasettisoittimella saattoi nauhoittaa joko levyltä tai radiosta.

18.12.2016

Asa radio 1950



Viihtyisän iltahetken idylli vuodelta 1951.

Asa Radio Oy perustettin vuonna 1930 Turussa. Vuonna 1953 Suomessa aloitettiin ULA-lähetykset ja silloin myös valmistui Asan ensimmäiset ULA vastaanottimet. Tässä vuoden 1950 mainoksessa on viisi puukuorista putkiradiota, joissa ei siis vielä ole ULA-aluetta. Ylinnä on paristokäyttöinen matkaradio. Sen puurunko on hienosti nahkajäljitelmällä verhoiltu ja sekin on putkiradio. Sen alla olevassa radiossa on myös levysoitin.
Asan ensimmäinen transistoriradio valmistettiin vuonna 1959.
Oy Lohja Ab osti Asa Radio Oy:n vuonna 1979.
* * * * *
Radioviihdettä 1950- ja 1960 -luvuilta YLE elävä arkisto:
Aune Haarla ja  Antero Alpola.