29.2.2020

Asfalteerausliike

1898
Alexander (Aleks) Pelander (1863 – 1921) oli suomalainen asfaltointialan uranuurtaja. Pelander perusti 1896 Helsinkiin polkupyöriä myyvän ja korjaavan liikkeen sekä asfaltointiliikkeen Hanasaareen Sörnäisiin. Asfalttiliike muutettiin 1905 "Asfalt Aktiebolaget Aleks. Pelander" -nimiseksi osakeyhtiöksi joka toimi sitten vuoteen 1924 saakka. Pelanderin liike oli 1900-luvun alussa Suomen suurimpia alallaan ja työntekijöitä oli noin kuusikymmentä. (wikipedia)

25.2.2020

R-kioski

1975
R-kioskien tarina alkaa vuodesta 1910, jolloin joukko lehtikustantamoita perusti Rautatiekirjakauppa Osakeyhtiön (vuodesta 1974 Rautakirja Oy). Toiminta-ajatuksena oli myydä kirjallisuutta ja sanomalehtiä Suomen rautatieasemilla. Yhtiö avasi ensimmäisen toimintavuotensa aikana 36 asemakioskia ja aloitti myös sanomalehtien myynnin junissa.
1926
 Vuonna 1933 yhtiö avasi ensimmäiset kioskit asemien ulkopuolelle. Tuotevalikoimaan tuli luettavan lisäksi muun muassa makeiset ja tupakka. Myöhemmin kioskit alkoivat palvella myös veikkaustoimistoina. Nimi R-kioski otettiin käyttöön vuonna 1958 ja kioskit alkoivat nopeasti levitä ostoskeskuksiin. Viidessadas R-kioski avattiin 1971 ja 1980-luvulla kioskeja oli parhaimmillaan yli kahdeksansataa.
1928
"Rautatiekirjakauppa Oy ottaa tähän karttaan merkityillä asemilla vastaan kaikkien koti- ja ulkomaisten lehtien tilauksia."
kuva: wikipedia, Piikkiö-Seura ry, 1900-luvun alkupuoli
Piikkiön rautatieasema ja ratapihalla sijainnut Rautatiekirjakauppa.

kuva: wikimapia
Kouvolan rautatieasemalla oleva R-kioski.
Nykyään R-kioski on norjalaisen Reitan Conveniencen omistama valtakunnallinen, kauppiasvetoinen kioskiketju. Ketjuun kuuluu Suomessa noin 600 R-kioskia, jotka ovat franchise-sopimuksen piirissä.

R-kioskin mainos 1970-luvulta


R - mikä se on? 1962 - Rautatiekirjakaupan, eli Rautakirjan esittelyelokuva. (Elävä muisti - Kansallinen audiovisuaalinen instituutti)

19.2.2020

Mädler matkalaukkuja

1925
 Oletko lähdössä viikonlopuksi sukulaisia tapaamaan? Kun otat mukaan tuollaisen kaappimallisen vaate-arkun ja kamarineitosi, matkasi sujuu varmaan hienosti.
1911
Carl Moritz Mädler perusti matkalaukku- ja nahkatavaratehtaan Leipzigiin vuonna 1850. Vuodesta 1880 lähtien sitä hoiti perustajan poika Paul Moritz Mädler. Tämä avasi sivukonttorit Berliiniin, Hampuriin ja Frankfurtiin. Uusi suuri, yli 300 työntekijän tehdas aloitti toimintansa Leipzig-Lindenaussa vuonna 1886. Vuodesta 1889 yhtiö toimi Saksin kunikaan hovihankkijana. Leipzig-Lindenaun tehtaassa työskenteli Vuonna 1906 jo 550 ihmistä. 
Max Moritz Mädler (1883-1965) johti yritystä vuodesta 1908 ja avasi sivukonttorin Kölniin vuonna 1911. Mädler oli yksi tunnetuimmista nahkatuotteita valmistavista yrityksistä Saksassa 1980-luvulle asti. (deutsche-biographie.de ja de.wikipedia.org)

17.2.2020

Standard - autoja

1955
Standard Motor Company oli Coventryssa Keski-Englannissa vuonna 1903 perustettu autovalmistaja. Yritys yhdistettiin myöhemmin Triumphiin, jolloin syntyi Standard-Triumph. Viimeinen Standard-merkkinen auto tehtiin vuonna 1963.
Suomeen tuotiin Standardeja yhteensä 2180 kappaletta, joista Standard Vanguardia vajaat 2000 kappaletta. Maahantuoja oli Korpivaara. Vanguardia mainostettiin mm. seuraavasti: "erittäin tilava", "lujuuteensa ja kokoonsa nähden huokeahintainen".
Tie- ja Vesirakennushallitus (TVH) hankki 1950-luvulla ainakin 109 Standard Vanguard Pick-Upia tiemestareiden käyttöön. (wikipedia, autowiki)
1950 - kuva: classiccarcatalogue.com

1958 - kuva: historyworld.co.uk


1958 - kuva: historyworld.co.uk

1959 - kuva: historyworld.co.uk
1956 - kuva: classiccarcatalogue.com

Standard Vanguard 6

Coventry ja Standard Motor Company

15.2.2020

Teknillinen Liiketoimisto

1927
Helsinkiläinen Teknillinen Liiketoimisto kaupitteli 1920-luvulla saksalaisen ETA Chemisch-Technische Fabrik GmbH:n kauneustuotteita.
Mainosten väittämät tuntuvat nykyään naurettavilta. Toisaalta - aika uskomattomia muutamat nykyajankin mainokset ovat.
Tällaisilla mainoksilla saadaan ihminen tuntemaan syyllisyyttä omasta ulkonäöstään. Nenää, hiuksia, huulia, ihoa ja vartaloa pitää muka muokata tullakseen hyväksytyksi.
1929

1929

1929
1926

1926
1929

 
Tässä joitain mainoslauseita 1920-luvulta:

"Nenä on kasvoissa tärkeä tekijä. Arvostellaanhan ihmistä ensi sijassa nenän muodon mukaan. Siitä myös päätellään hänen luonteensa, kykynsä ja taipuustensa laatua. Kuinka katkeralta tuntuukaan, jos nenä antaa kasvoille leiman, joka on täydellinen vastakohta asianomaisen luonteelle!"

"Kauneimmatkin kasvot voi ruma nenä pilata. Nenänmuodostaja Zellopunkt parantaa jokaisen rumanmuotoisen nenän."

"Laihuus rumentaa. Teidän täytyy olla sopusuhtaisesti kehittynyt, jos mielitte täyttää vaimon paikan elämässä. Mies pitää enimmän sopusuhtaisesti kehittyneestä naisesta."
1927

1928

ETA - tuotteita

Leo Maximilian (Max) Baginski (1891-1964) oli saksalainen yrittäjä, keksijä ja markkinoinnin asiantuntija. Hänen keksintöjään olivat mm. monikäyttöinen pullon korkki, hierontalaite "Punktroller" ja Spalt-kipulääketabletti. Hänen Berliinissä sijaitseva yrityksensä ETA Chemisch-Technische Fabrik GmbH valmisti ja markkinoi mitä erilaisimpia kauneustuotteita.
Näitä kaupitteli Suomessa Teknillinen Liiketoimisto.
Baginskin toinen yritys oli kuuluisan serologin Hans Muchin (1880–1932) kanssa perustettu Prof. Dr. med. Much'sche Präparate mbH. 
Toisen maailmansodan jälkeen suurin osa hänen tuotantolaitoksistaan ​​päätyi Neuvostoliiton alueelle. Baginski pidätettiin ja lähetettiin Buchenwaldin keskitysleirille. Siellä hän antoi lupauksen, että rakentaisi kirkon, jos hän selviäisi leiriltä. Max Baginski vapautettiin elokuussa 1948 ja vuonna 1955 hän täytti lupauksensa ja rakennutti kirkon, pappilan ja päiväkodin katoliselle yhteisölle Bad Sodenissa. (pankowerchronikdotde.wordpress.com/tag/fabrik ja en.wikipedia.org)
Näillä mainoksilla saatiin ihminen tuntemaan syyllisyyttä omasta ulkonäöstään. Nenää, hiuksia, huulia, ihoa ja vartaloa piti muokata tullakseen hyväksytyksi. Sama peli jatkuu ikävä kyllä nykyään vielä voimakkaampana.
1926 kuva: bb-wa.de

12.2.2020

Sony Elcaset


1970-luvulla C-kasetti oli tullut haastamaan perinteisiä avokelanauhoja. Kasetti oli näppärä käyttää, mutta sen äänenlaatu oli avokelanauhoja vaatimattomampi. Elcaset oli Sonyn 1976 julkaisema kasettiformaatti jolla pyrittiin yhdistämään c-kasetin helppokäyttöisyys ja avokelojen äänenlaatu. Elcasetissa oleva nauha oli saman levyistä kuin avokeloissa ja nauhanopeus oli 9,5 cm/s eli kaksinkertainen verrattuna C-kasettiin. Äänenlaatua voitiin pitää parhaiden kelanauhurien veroisena.
1979 - kuva: home.iae.nl

1981 - kuva: home.iae.nl
Elcaset nauhurit olivat hyvälaatuisia, mutta kalliita. Sonyn lisäksi Elcaset nauhureita valmistivat ainakin JVC, Teac, Wega ja Technics. Kuluttajat tyytyivät kuitenkin c-kasetteihin ja Elcaset-laitteiden valmistus lopetettiin kokonaan vuonna 1980.
Valmistuksen loputtua kaikki Sonyn keskusvarastossa olleet Elcaset-nauhurit myytiin Suomeen. 
Kasetteja myytiin aikoinaan vai äänittämättöminä. Kuitenkin vuonna 2017 muusikko Jeremy Heiden julkaisi albumin Blue Wicked ensimmäisenä ja ainoana Elcaset nauhoitteena. Sama albumi julkaistiin myös LP-levynä, CD-levynä, minidiscinä, c-kasettina ja digitaalisena kasettina.

SONY EL-5 Elcaset deck

9.2.2020

Kahvi Oy - Kaffe Ab

1928 - digi.kansalliskirjasto.fi

1928 - digi.kansalliskirjasto.fi

1928 - digi.kansalliskirjasto.fi
Osakeyhtiö Kaffe Aktiebolag toimi vuodesta 1909 ja muutti nimensä 20 vuotta myöhemmin muotoon Kahvi Oy - Kaffe Ab. Helsingissä toimiva yhtiö oli 43 kauppiaan perustama. Tuotteiden markkinointinimenä oli OKA. Myyntiartikkeleina olivat sikuri, kahvi, mausteet ja tee sekä erilaiset siirtomaatavarat. (pörssitieto.fi)
1935
Kahvi Oy - Kaffe Ab järjesti vuonna 1954 keksimiskilpailun, jossa haettiin uutta sanaa kahvin valmistamiselle. Tuohon aikaanhan puhuttiin kahvin keittämisestä, vaikka kahvia ei nimenomaan sopinut keittämällä keittää.
Tuloksena päätettiin kannattaa verbiä kiehauttaa, koska se ”hyvin ilmentää sen, että kahvin ja veden annetaan vain kiehahtaa, ei kiehua”.
Kilpailuun lähetettiin mm. seuraavia ehdotuksia:
aromoida, aromisoida, hauduttaa, herauttaa, hiottaa, höyryttää, höyröyttää, kahvastaa, kahviloida, kahvintaa, kahvistaa, kiehauttaa, kihauttaa, kihostaa, kummata, kuohuttaa, laittaa, lauduttaa (”kun hautuu niin lautuu”)
pirauttaa, pirittää, poristaa, porisuttaa, porohduttaa, pykötä, pyöräyttää, sihauttaa, suotaa, suodattaa, tirauttaa, turauttaa (Kotus.fi, Kielikello: Riitta Korhonen)

1951

1936
"Kahvi Oy:n kahvi on myös Stadiontuote, jonka käyttö kartuttaa Olympialais-stadionin rakennusrahastoa."

6.2.2020

Radiokuuntelija - lehti

1949
Radiokuuntelija - lehti ilmestyi kerran viikossa vuosina 1936-1961 ja sitä julkaisi Yhtyneet Kuvalehdet Oy. Lehdessä oli tarkat tiedot radion ohjelmista, mm. äänilevykonserttien yksityiskohtainen ohjelma, esiintyjien kuvia ja muuta taustatietoa. 
TV:n lähetykset alkoivat vuonna 1958 ja jakeluverkon laajennuttua lehti julkaisi myös TV:n ohjelmatietoja vuosina 1961-1965. Lehden nimi oli silloin Radiokuuntelija-tv.

Tuohon aikaan radiota saatettiin kuunnella tällaisesta vastaanottimesta:


Radio-ohjelma sanomalehdessä vuonna 1947:

Yleisradion kuunteluvinkit sanomalehdessä vuonna 1943:

Asa-radion mainos 1951:

3.2.2020

Tipitii purukumi

1962
Vuoden 1962 Eurovision laulukilpailut pidettiin Luxemburgissa. Suomea edusti 16-vuotias Marion Rung ja hänen laulamansa kappale Tipi-tii sijoittui seitsemänneksi. Kappale nousi Suomen singlelistan ykköseksi ollen Suomen myydyin äänite useita kuukausia.
Tuohon aikaan julkaistiin monissa purukumipakkauksissa erilaisia keräilykuvia. Eräs tällainen sarja oli vuosina 1962-1963 julkaistu Pandan Tipitii. Purukumipakkauksissa oli mustavalkoisia artistien valokuvia ja kuvan takana oli laulun sanat. Marion Rungin Tipi-tiin lisäksi sajassa oli mm. Pat Boone/Exodus Song, Ritva Mustonen/Hava Nagilah, Viktor Klimenko/Dolores, Tamara Lund/Juna kiitää, Anja Piipponen/Twist-twist, jne. (wikipedia, purkkakortit.net)

Marion Rung: Tipi-tii

Panda-mainos 1960-luvulta