30.7.2018

National ja Expert 1975

1975
"Vasaanotin, kasettinauhuri, levysoitin ja kaiuttimet muodostavat sopusointuisen, käteväkäyttöisen yhdistelmän, joka tarjoaa kaiken, mitä tarvitset nauttiaksesi hyvästä stereomusiikista kotonasi."
Expert-ketju rantautui Suomeen vuonna 1966 perustetun Radioliikkeiden Oy:n myötä. Vuoden 1976 alussa Expert-ketjuun kuului Suomessa 67 jäsenyritystä, joilla oli yhteensä 104 myymälää. Tuolloin Expert-ketju toimi 12 maassa. Suurin osa Expert-liikkeistä on sittemmin siirtynyt samaan konserniin kuuluvaan Power-ketjuun.
1970
Vuonna 1918 perustettiin japanilaisyritys Matsushita Denki Sangyō Kabushiki-gaisha. Nykyiseltä nimeltään Panasonic Corporation on kansainvälinen elektroniikkalaitteiden valmistaja. Se alkoi käyttää Panasonic -tuotemerkkiä markkinoidessaan televisioita USA:han ja sittemmin myös Eurooppaan. National-brandiä käytettiin vain Pohjois-Amerikan ulkopuolella 1950-1970 - luvuilla. Suomessakin Panasonicia myytiin 1970-luvulla tuotemerkeillä National ja myöhemmin National Panasonic.
1974
Kuvassa naisella on kädessään Quincy Jonesin LP-levy "Gula Matari" vuodelta 1970. Ostin aikoinaan tuon levyn ja pidän siitä edelleen - nyt CD-muodossa. Tässä näyte levyltä:
Bridge over Troubled Water
Quincy Jones: Gula Matari (A&M 1970)
 LP-albumi on avautuvaa mallia (gatefold) ja sisäpuolella on täydelliset kappale- ja soittajatiedot. Kansikuva on Pete Turnerin, kuten monissa muissakin A&M / CTI - levyissä tuohon aikaan oli.

25.7.2018

Valio 1941

1941
Valion perusti vuonna 1905 seitsemäntoista osuusmeijeriä tavoitteenaan edistää ja valvoa vientivoin laatua. Toiminta alkoi Hangossa, ja tärkein vientimaa oli Englanti.
Koskenlaskijan valmistus aloitettiin Helsingissä vuonna 1933, ja se on ensimmäinen Valion valmistama sulatejuusto. Nykyään se on Suomen ostetuin sulatejuusto. Muita Valion vanhoja ja perinteisiä tuotteita ovat Viola (vuodesta 1934), Aura (1935) ja Oltermanni (1981).
1973
1965
Suomalaiset juovat enemmän maitoa kuin yksikään toinen kansa. Keskimäärin suomalainen juo sitä yli 120 litraa vuodessa. 1950-luvulla vuosikulutus henkeä kohti oli yli 350 litraa. Maitoa myytiin 1960-luvulle saakka etupäässä kaatamalla sitä säiliöstä asiakkaan mukanaan tuomaan astiaan, maitokannuun. Nykyisin maitoa myydään lähinnä nestekartonkipakkauksiin pakattuna. Ajoittain sitä on myyty myös pulloissa ja umpinaisissa muovipusseissa. (valio.fi ja wikipedia)
1974
Suomalaisen Maitotytön valinnasta vastaa Maito ja Terveys ry. Suomen ensimmäiseksi Maitotytöksi valittiin vuonna 1973 Sinikka Vepsäläinen Lappeenrannasta. Kuvassa oleva vuoden 1974 Maitotyttö on Maarit Ryhänen Kuusankoskelta. Vuonna 2018 valittiin 39. Maitotytöksi Sini Kokkola Kotkasta. (maitojaterveys.fi)

Valiojäätelö 1961

1961
1961
1961
Pingviinijäätelön tarina alkoi vuonna 1935, kun Oy Jäätelö - Glass Ab aloitti jäätelön valmistuksen Helsingin ”uusimmassa ja ajanmukaisimmassa jäätelötehtaassa”. Muutaman vuoden kuluttua yhtiön Pingviini-tuotemerkin osti Valio. Ensimmäiset jäätelöt valmistettiin Turussa, mutta pian jäätelöä alettiin valmistaa myös Helsingissä, Viipurissa ja Tampereella sekä myöhemmin Oulussa. Turenkiin jäätelötehdas perustettiin 1962. Vuonna 1968 valmistettin ensimmäiset Eskimo-puikot.
1961
1970
1970
Aluksi jäätelöä myytiin vohvelitötteröissä ja lautasilta Valion maitokaupoissa ja kioskeissa. Vuonna 1936 Valio perusti Suomen ensimmäisen jäätelöbaarin Helsingin Lasipalatsiin.
Vuosien saatossa jäätelökioskit levisivät ympäri Suomea. Nykyään Pingviini-jäätelökioskeja on joka kesä noin 200 ympäri Suomea.
Vähittäiskaupassa myytävään tuotevalikoimaan kuuluvat litran Pingviini-kotipakkaukset, joita on parikymmentä makua, jäätelötuutit, jäätelöpuikot, kuten Oma ja Classic sekä Aino-tuoteperheen kotipakkaukset.

Nestlé osti Valion jäätelöliiketoiminnan 2004 ja 10 vuoden määräaikaisen käyttöoikeuden Valiojäätelö-tuotemerkkiin. Jäätelön tuotekehitys ja tuotanto sijaitsevat edelleen Turengissa. 
Valio kuitenkin palasi jäätelömarkkinoille maaliskuussa 2018 ja vie jäätelötuotteitaan myös Venäjälle. (pingviini.fi, wikipedia)

22.7.2018

Fredrikson 1917

Kaleva-lehti 1917
1972
Anton Fredrikson (1859-1933) perusti tammikuussa 1887 Jyväskylään Suomen ensimmäisen kravattitehtaan jonka rinnalle tulivat vuonna 1891 lakkitehdas ja 1898 hansikastehdas. Vuonna 1895 Fredrikson aloitti turkis- ja nahkalakkien valmistuksen josta tuli hänen yrityksensä päätoimiala. Yhtiöllä oli myös omat vähittäismyymälät Helsingissä, Viipurissa ja Oulussa mutta ne lakkautettiin jo 1930-luvulla. Enimmillään Fredriksonilla oli työntekijöitä 485 vuonna 1970. 
A. Fredrikson Oy:n valmistustoiminta päättyi 1977 jolloin sen seuraajaksi perustettu Fredriksonin Lakkitehdas Oy aloitti valmistustoiminnan. Nykyisin Fredriksonin tuotemerkki kuuluu Suomessa kotimaiselle M.A.S.I Companylle ja IVY-maissa Pietarin lakkitehtaalle. (wikipedia)
 Fredriksonin talo Jyväskylässä on nykyisin asuinkäytössä. (kuva: geocaching.com)

21.7.2018

Helvarin huussiradio 1953

1953
Tässä teille kesämökkiläisille mallia: huussin ovi auki ja ratio soimaan! Kyseessä on kotimainen Helvarin matkamallinen putkiradio Celeston Vagabond. Erikoisuutena tässä mallissa on ylösalaisin kiinnitetty kojeisto. Ks. Timon radiosivut
Helvar perustettiin vuonna 1921 alun perin öljyn maahantuontiin Helsingin ja Varsovan välille. Siitä juontuu myös yrityksen nimi Helvar. Vuonna 1926 Helvar alkoi tuoda maahan radiovastaanottimia radiolähetysten alkaessa Suomessa. Vuonna 1935 aloitettiin oma tuotanto. Vuonna 1937 yritys oli Suomen suurin radioiden valmistaja tuotannon kasvaessa 15 000 – 20 000 vastaanottimeen vuodessa. Suomen ensimmäinen tv-lähetys esitettiin vuonna 1956. Helvar sopeutui nopeasti uuteen teknologiaan ja lähti mukaan televisiovastaanottimien valmistukseen.
Televisioista tuli pian yhtiön päätuote. Yritys valmisti televisioita sekä radioita vuoteen 1967 asti. Vuodesta 1968 yritys on keskittynyt sähkötarvikkeiden tuotantoon sekä valaistusjärjestelmiin. (wikipedia ja helvar.com)

16.7.2018

Boeing 707 1960

1960
Brittiläinen De Havilland Comet oli ensimmäinen kaupallinen suihkumatkustajalentokone, mutta vasta Boeing 707:n myötä alkoi varsinainen suihkumottoriaikakausi matkustajaliikenteessä. Tätä nelimoottorista konetta valmistettiin 1010 kpl vuosina 1957–1978. Koneen nopeus oli noin 1000 km/h ja matkustajia mahtui versiosta riippuen 289 - 336. Pituus oli 44 - 46 m.
1961
1961
1961
 Finnairilla ei ollut Boeing-koneita, vaan Caravelle ja Douglas DC -suihkukoneita. Boeing kuitenkin mainosti koneitaan Suomessakin, kuten nämä Valittujen Palojen mainokset osoittavat.
1962
1963
 Boeing 727 oli kolmemoottorinen, kapearunkoinen, T-pyrstöllä varustettu lyhyen ja keskipitkän matkan matkustajalentokone, jota valmistettiin vuosina 1963–1984.
Mallia valmistettiin 582 kappaletta. Konetyypille on sattunut onnettomuuksia 118 (6,1 % valmistetuista koneista), joissa on kuollut paljon ihmisiä.
1970
Boeing 747 (lempinimeltään Jumbo Jet) on Boeingin valmistama nelimoottorinen, laajarunkoinen ja osittain kaksikerroksinen erittäin pitkän toimintamatkan matkustajalentokone. Se on kaksi ja puoli kertaa niin suuri kuin Boeing 707. Boeing 747 oli maailman suurin käytössä oleva matkustajalentokone lähes 40 vuoden ajan. Kone suoritti ensilentonsa vuonna 1969 ja se on edelleen tuotannossa. Yli 1500 kappaletta on valmistettu. 70 m pitkään koneeseen mahtuu versiosta riippuen n. 400 - 600 matkustajaa ja sen lentonopeus on 1127 km/h. Valmistetuista 1 542 Boeing 747 -koneesta 62 eli noin 4,0 prosenttia on tammikuuhun 2018 mennessä tuhoutunut onnettomuuksissa, terroriteoissa ja muissa tapahtumissa. Boeing 747 -koneet ovat olleet osallisena kahdessa ilmailuhistorian pahimmassa onnettomuudessa joissa kuoli 583 ja 520 ihmistä. (wikipedia)

11.7.2018

Vapaaksi juoppoudesta 1950

"Tahdotko vapaaksi juoppoudesta? Juopumus pilaa terveyden ja onnen. Katkaise juomakierre nopeasti ja halvalla. Käytä Alcoremiä, hämmmästyttävää nestettä joka saa aikaan vastenmielisyyttä kaikkia päihteitä kohtaan. Muutama tippa tätä ihmeellistä Alcoremiä poistaa halun saada lisää alkoholia."
 Tuote oli oksetusaine. Tuotteen valmistajat haastettiin myöhemmin oikeuteen petoksesta. Valmistajien tarkoitus oli että aviopuolisot tiputtavat Alcoremiä salaa puolisonsa juomaan saadakseen tämän raitistumaan.

8.7.2018

Gulf 1959

Gulf Oil Corporation oli merkittävä yhdysvaltalainen öljy-yhtiö, joka perustettiin vuonna 1901. Sen olemassaolo päättyi vuonna 1984, kun se sulautettiin Standard Oil of California -yhtiöön.
Suomalainen Gulf Oil Company O.Y. merkittiin kaupparekisteriin toukokuussa 1937. Gulf alkoi 1960-luvun loppupuolella rakennuttaa alkanutta avaruusaikaa henkineitä, arkkitehti Matti Suurosen suunnittelemia lujitemuovista valmistettuja huoltoasemia.
Gulf-asema 1970-luvun alussa. (kuva: museot online)
 Vuonna 1973 Neste osti heikkoon kuntoon ajautuneen Oy Gulf Oil Ab:n ja jakoi sen 199 huoltoasemaa puoliksi omistamilleen E-öljyille ja Kesoilille. (wikipedia)
Kuitenkin Suomessa on nykyään parikymmentä yrittäjävetoista Gulf-asemaa. Gulf-tuotemerkin käyttöoikeuden omistaa Us-Parts Finn-Am.

ESSO 1960

1960
1961
Yhdysvaltalaisesta Standard Oil öljy-yhtiöstä käytettiin lyhennystä SO, joka tietysti lausuttiin Es-o. Siitä vakiintui käyttöön nimi Esso. Suomen Esso perustettiin vuonna 1920 nimellä Nobel-Standard Osakeyhtiö Suomessa. Ensimmäinen huoltoasema avattiin Helsinkiin vuonna 1921. Vuonna 1952 Nobel-Standard vaihtoi nimensä Suomen Essoksi. 2000-luvulla noin 140 Esso-asemasta tuli St1-asemia ja 44 Esso-asemaa muutettiin S-ryhmän ABC-ketjun asemiksi. Suomen viimeinen Esso, Laukaan Esso, siirtyi St1:n huoltoasemaksi heinäkuun alussa 2010.
1964
1966
Tunnetuksi tulleen "Tiikeriä tankkiin" -mainoslauseen tueksi Suomen Esso lahjoitti vuonna 1964 kaksi oikeaa tiikeriä juuri perustetulle Tampereen eläintarhalle, joka toimi nykyisen Tampere-talon paikalla entisellä teurastamolla vuoteen 1972 saakka. (wikipedia)
Kuva: Wikipedia
 Oulun kauppatorin huoltoasema. Asema rakennettiin 1934 ja purettiin 1993.

1.7.2018

Shell 1930

     
1930
1936
Royal Dutch Shell plc, yleisesti pelkkä Shell, on vuonna 1907 perustettu hollantilaisen Royal Dutch Petroleum Companyn ja brittiläisen The Shell Transport and Trading Companyn yhteenliittymä.
Suomen Petrolintuonti Osakeyhtiö Masut liittyi Royal Dutch Shell -yhtymän osaksi vuonna 1912. Shellin simpukkamerkki otettiin Suomessa käyttöön vuonna 1921. Masutin ensimmäinen bensiininmyyntikioski avattiin Turussa vuonna 1923. Suomen Masut siirtyi vuonna 1927 alankomaalaisen pääyhtiön omistukseen ja otti vuonna 1929 uudeksi nimekseen Suomalainen Shell Osakeyhtiö. Vuonna 1967 nimeksi muutettiin Oy Shell Ab. (wikipedia)
1950
 Vuonna 1950 Suomessa oli 72 Shellin huoltoasemaa. Shell-asemien määrä Suomessa oli suurimmillaan vuonna 1969, jolloin niitä oli 521. (wikipedia)
1964
1964
1964
Suomessa ja Ruotsissa Shell-merkillä toimivat huoltoasemat omistaa nykyään suomalainen St1. (wikipedia) 
1951 (Kuva: historyworld.co.uk)