18.5.2018

Höyrypurjelaivalla Ranskaan 1829

Höyrykäyttöisessä siipirataslaiva Bristolissa oli lisänä purjeet. Se kuljetti matkustajia ja tavaroita avonaisella kannella Jerseyn saarelta Ranskan mantereelle Saint-Maloon vuonna 1829. Matka on noin 64 kilometriä. Laiva teki matkoja myös Jerseyn vieressä olevalle Guernseyn saarelle sekä Ranskan Cherbourgiin. Jälkimmäisestä tulee mieleen kuuluisa elokuva Cherbourgin sateenvarjot (Les Parapluies de Cherbourg) vuodelta 1964.
Jerseyn saari sijaitsee aivan Ranskan edustalla ja se kuuluu Kanaalisaariin, saariryhmään Englannin kanaalissa. Jersey on niin sanottu erillisalue: se ei kuulu Euroopan Unioniin eikä Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, vaikka se onkin kuulunut vuodesta 1064 brittiläiseen imperiumiin. Erikoinen asema on nimeltään Crown Dependency eli Britannian kruunu vastaa saarten puolustuksesta ja ulkomaansuhteista. Nykyisin Jersey on yksi maailman suosituimmista veroparatiiseista.
Enää ei näy höyrypurjelaivoja, mutta Jerseyn ja Saint-Malon välillä seilaa mm. kuvan mukainen pikalautta. Matka-aika on nopeimmillaan 1 tunti 20 minuuttia.

16.5.2018

Tee 1890

1890 - Kuva: historyworld.co.uk
Stanley: "Emin, vanha kaveri, kupillinen United Kingdom Tea Companyn herkullista teetä saa meidät unohtamaan kaikki vaikeutemme." 
Emin: "Niin tekee, poikani."
Näin keskustelevat tässä mainoksessa brittiläinen Sir Henry Morton Stanley (1841-1904) ja preussilaissyntyinen Eduard Schnitzer (1840-1892) eli Emin Pasha.
Stanley tunnetaan parhaiten Kongo-joen kartoituksesta ja tutkimusmatkailija David Livingstonen löytämisestä.
Emin Pasha toimi Egyptin hallinnassa olevan Equatorian (Etelä-Sudan) kuvernöörinä. Hän oli joutunut mahdi-kapinallisten ahdistamaksi ja Stanley lähti retkikuntineen häntä pelastamaan. Matka oli erittäin vaikea ja kaksi kolmasosaa retkikunnasta menehtyi. Lopulta hän löysi Eminin vuonna 1888. Pasha ei kuitenkaan halunnut tulla pelastetuksi ja lähteä Eurooppaan, vaan hän oli odottanut varusteita miehilleen, jotta olisi voinut puolustautua kapinallisia vastaan.
Kuva: debonairtea.co.uk
 A nice cup of tea! Briteille maistuu kuppi teetä joka tilanteessa.

13.5.2018

Göteborgista New Yorkiin 1926

1926
"Suoraan Göteborgista New Yorkiin. Pohjoismaiden suurin ja hienoin laiva. Komeita salonkeja, ruokasaleja, kirjastoja, loistohuoneistoja ja mukavia hyttejä kylpyhuoneineen. Uhkea uimahalli ja sähkökylpyjä jne. sekä I että II luokan matkustajille. Suurenmoiset avonaiset ja katetut kävelykannet ym. Ihana kiertomatka voidaan tehdä 4 viikossa edestakaisin New Yorkiin, jossa laiva sitä paitsi viipyy 10 päivää."
MS Gripsholm. Kuva: faktaomfartyg.se
 Ms Grispholm teki ensimmäisen matkansa Göteborgista vuonna 1925. Se oli ensimmäinen Atlanttia ylittävä alus jossa oli höyrykoneitten sijaan dieselmoottorit. 169 m pitkässä laivassa oli 360 hengen miehistö ja tilaa 1643 matkustajalle. Hyteistä 948 oli vaatimattomia kolmannen luokan hyttejä.
Vuosina 1942-1946 laiva kuljetti diplomaatteja, naisia ja lapsia sekä sotavankeja sotaa käyvien maiden välillä. Vuonna 1954 laiva myytiin Saksaan ja se sai nimen MS Berlin.
1925

8.5.2018

Finnjet 1975

Finnlinesin vuonna 1975 julkaistu ennakkomainos rakenteilla olevasta Finnjet-laivasta.
Wärtsilän Helsingin telakalla rakennettu kaasuturbiinialus Finnjet alkoi liikennöidä Helsingin ja Travemünden välillä vuonna 1977. Se oli oli aikansa suurin ja nopein autolautta. Nopeaksi sen tekivät kaasuturbiinit, joita hyödynnettiin ensimmäistä kertaa matkustaja-aluksessa. Yhdensuuntainen matka kesti 22 tuntia. 
Finnjet tarjosi yli 1500:lle matkustajalle aikaisemmin vain lähinnä risteilyaluksilla olleita palveluita. Aluksella oli mm. useita kauppoja, ravintoloita ja baareja, urheilutilat, kokoushuoneet, lasten puuhanurkat sekä saunat uima-altaineen. Risteilyllä oli huvimestari, joka järjesti erilaisia aktiviteetteja matkustajien iloksi (tai kiusaksi). (Wikipedia, Yle, finnjet.fi)

 GTS Finnjetin maailmanennätykset:
Maailman suurin matkustaja-autolautta bruttorekisteritonneissa: 1977-1981
Maailman suurin matkustaja-autolautta matkustajamäärässä: 1977-1981
Maailman pisin matkustaja-autolautta: 1977-2001
Maailman nopein perinteinen matkustaja-autolautta: 1977- Ennätys voimassa!
Suuritehoisin matkustaja-autolautta maailmassa: 1977- Ennätys voimassa!
Matkustimme vuonna 2001 vaimoni kanssa Finnjetillä Saksaan sukuloimaan. Silloin laivan päätesatama oli Rostockissa. Ei ollut valittamista matkustuksen mukavuudessa.

2.5.2018

Automaattisoittimia 1889

Automaattisoitin: Yleisnimitys soittimille, joissa mekaaninen koneisto tuottaa ennalta valmistellun ja valitun musiikin aina samalla tavalla.
1889
1889
1895 - Kuva: historyworld.co.uk
Näissä soittimissa ääni muodostetaan samoin kuin harmonikassa tai huuliharpussa. Soittajan ei kuitenkaan tarvitse kuin veivata kampea. Tämä kampi käyttää palkeita, jotka puhaltavat ilmaa ns. vapaalehdykkäkielten läpi. Kampi käyttää myös rekänauhan ohjaamaa soittorasiamekanismia, joka ohjaa ilmavirran eri kieliin. Mainoksissa näkyvät vempaimet ovat kooltaan n. 30 cm x 30 cm.
Soittimiin oli satavissa erilaisia musiikkikappaleita sisältäviä kartonkisia reikänauhoja. Tarjolla oli tanssimusiikkia, hengellisiä lauluja ja erilaisia tunnettuja sävelmiä. Tällaisia olivat mm. Tonava kaunoinen, Iloinen Amsterdam, Loch Lomond, Kesän viimeinen ruusu, Sua kohti Herrani, Suojakallioni, Texasin keltaruusu jne.
Ääninäytteitä:
Myöhemmin gramofoni ja radio syrjäyttivät tällaiset soittokoneet.