29.6.2017

Tehosiivous 1936

"Nykyisin herra Hannula ei karkaa kotoaan lauantaisin. Ennen se tapahtui aina. Lauantaisiivouksen tähden, jota herra Hannula ei jaksanut sulattaa. Mutta nyt on toisin. Muutoksen sai aikaan TEHO. 
Kas, TEHO-siivous käy niin nopeasti, ettei sitä paljon ehdi huomatakaan ja niin hauskasti, että naisväki on hyvällä tuulella ja hilpeästi lauleskellen suorittaa koko jutun. 'Sitä katselee ihan mielikseen' tuumii Herra Hannula."
TEHO-siivousainetta ei kai enää ole myynnissä, mutta ei silti kannata lähteä siivouspäivänä pakoon. Miehet! Siivotkaa yhdessä vaimonne kanssa. On mukavaa puuhastella yhdessä. Kummallakin on hyvä mieli, kun koti on siisti.

Vuonna 1829 kuvernementtisihteeri ja tukkukauppias Anton Alfthan perusti kynttilätehtaan omistamaansa Kirjolan kartanoon, Karjalankannaksen Johanneksen pitäjään. Aikaisemmin Suomessa kynttilöitä oli tehty ainoastaan kotitarpeisiksi.
1870-luvulla tehtaan toiminnassa saippuan valmistus tuli etusijalle. Kun talvisota alkoi, Havin Oy joutui evakuoimaan laitoksensa Viipurista Riihimäelle. Olojen parannuttua 1950-luvun alkupuolella, Havin tuotanto kasvoi voimakkaasti. 
(havi.fi)

28.6.2017

Hammasharja 1909 / 1928

Emil Kränzleinin harjatehdas oli valmistanut vuoteen 1909 mennessä jo miljoona hammasharjaa Erlangenin tehtaalla Baijerissa.
 "Hienostuneet tavat kohottavat vaatimukset ensilokkaisille Toalettitarpeille. Mona Lisa tyydyttää hyvän hammasharjan korkeimmatkin vaatimukset."
Mainos vuodelta 1928.
Vuonna 1928 kaupiteltiin USA:ssa tohtori Westin värillisiä hammasharjoja.
Tämä mainos julkaistiin The Saturday Evening Postin kesäkuun 28. päivän numerossa - nyt julkaisen tämän samana päivänä 89 vuotta myöhemmin.

Sikuria kahviin 1928

"Kun sota katkaisi useimpien jokapäiväisten kulutustarvikkeiden tuonnin Suomeen, oli mietittävä vastaavia tuotteita kotimaasta. Kahvillekin kehitettiin korvikeaineita. Korviketta on tehty sikurista, sokerijuurikkaasta, punajuuresta, rehujuurikkaasta, porkkanasta ja muista juureksista, pavuista, herneistä jne."
Sikurikasvin juuri pilkottiin kuutioiksi, ne kuivattiin ja paahdettiin. 
"Ensimmäinen sodan jälkeinen kahvierä saapui Suomeen helmikuussa 1946. Se oli niin odotettu, että laivaa saapui Turun satamaan vastaanottamaan kaupungin johtohenkilöitä ja muutama ministerikin."
(vahvike.fi) 
Kotiviljelyn lisäksi sikurivalmistetta tuotettiin teollisesti. Wilhelm Schauman perusti 1883 sikuritehtaan Pietarsaareen. Sotien jälkeen teollinen valmistus ei enää ollut kannattavaa ja valmistus hiipui vähitellen.

21.6.2017

Laila Kinnusen puuteri 1963

1963
"Laila Kinnunen on tämän hetken suosituin iskelmätähtemme, joka valloittaa sekä esityksellään että esiintymisellään. Make upin valintansa hän on tehnyt onnistuneesti - hänen merkkinsä on Pond's Angel Face."

New Yorkilainen herra Pond kehitti vuonna 1846 pähkinäuutteesta, alkoholista ja vedestä uutoksen, jonka väitettiin auttavan melkein mihin tahansa vaivaan. Tätä seurasi lukuisat ihonhoitotuotteet, kuten tässä mainostettu Angel's Face (enkelin kasvot), joka tuli markkinoille vuonna 1953.

Laila Kinnusen esityksiä vuodelta 1963:
 Uuden samban satu (EP: Bossa nova 1963)

Tanssilaulu (Single 1963)

Danke schön (Single 1963)

 Sä kaunehin oot (Lauantaileikit 1963 - Single 1962)

 Epävireiset sydämet (Lauantaileikit 1963 - Single 1962)

Tschau amore (Single 1963)

Oi Josef Josef (Single 1963) 

Ja vielä mainio single vuodelta 1965 a) Kun b) En vastaa jos soitat
 Kun (Single 1965)

En vastaa jos soitat (Single 1965)

13.6.2017

Selkäranka nuoreksi 1922

 Mitähän mahtaa nykyajan fysioterapeutti sanoa tästä? Onko hyväksi selälle?
"Tee selkärankasi nuoreksi! Venytä sitä Molbyn Pyörivällä Riippumatolla. Palauta terveys ja elinvoima. Hanki täyteläinen rintakehä ja hoikka vyötärö. Elä pitempään ja nauti elämästä enemmän."
Jukra! Vieläköhän noita jostain sais? 

9.6.2017

Aja pyörällä 1920

Amerikan polkupyöräkauppiaat julkaisivat tällaisen ilmoituksen vuonna 1920. Kauppiaiden mielestä työmatkat sujuvat miellyttävämmin pyörän selässä kuin ratikan tungoksessa. Voit valita lähtöaikasi ja ajaa lyhintä reittiä. Voit lähteä myöhemmin ja palaat kotiin takaisin aikaisemmin. Ja ajattelepa kuinka paljon säästät! Entäs hyvinvointisi? Ei enää aamuisia päänsärkyjä!
Pyöräily on taloudellisin liikkumismuoto. Ja terveellisin.
Tämä miltei 100 vuotta vanha julistus pätee tänäkin päivänä.

2.6.2017

Kekkilän multaa 1926

Sakkola on entinen Suomen kunta Karjalan kannaksella. Siellä olevalle Kekkilän kartanolle perusti agronomi Mikko Jortikka koepuutarhan. Hän rakensi 1800 koeruutua, joiden avulla selvitettiin eri kasvien ravinnetarpeita. Näin kehitetyt Kekkilän kukka- ja puutarhalannoitteet tulivat markkinoille vuonna 1924.
Sattuneesta syystä Kekkilän toiminta siirtyi sittemmin pois Sakkolasta.
Kekkilä Group on nykyään puutarha-alan pohjoismainen markkinajohtaja kasvualusta-, lannoite- ja katetuotteissa.
Kekkilä Garden, Hasselfors Garden ja Kekkilä Professional yhdessä muodostavat Kekkilä Groupin ja yhtiön omistaa valtiollinen turve- ja sahausyhtiö Vapo.