29.12.2019

Matti Melkonen

1956
Matti Melkonen oli suomalainen Asmo Alhon piirtämä sarjakuva, joka ilmestyi Suomen Kuvalehdessä vuosina 1940-1975.

Hiihtoasuja 1911

1911
Tuulen, lumen ja vedenpitäviä hiihtoasuja miehille ja naisille.

Tärkätyt paidat 1889


1889
Tässä vuoden 1889 saksalaismainoksessa ihastellaan sileäksi tärkättyjä paitoja ja kalvosimia.
Tärkki on tekstiiliä kovettava tärkkelyspohjainen aine, jota käytetään vaatteiden ja sisustustekstiilien käsittelyyn. Sitä käytettiin erityisesti 1800-luvulla kaulusten ja kalvosinten jäykistämiseen. Tärkki helpottaa vaatteiden pesemistä, koska lika kiinnittyy siihen eikä vaatteen kuituihin. Pesun aikana tärkki huuhtoutuu pois, jonka jälkeen sitä lisätään uudelleen. (wikipedia)

24.12.2019

Jouluna

 Juhani K:n joulutervehdys kaikille "Vanhoja mainoksia" -sivun lukijoille!


23.12.2019

Joululahjaksi vaatetta

1928
"Vielä ei ole myöhäistä tarttua työhön: keksiä jotain hauskaa ja hyödyllistä kullekin perheenjäsenelle ja uhrata muutama iltahetki tuohon mieluiseen ja salaiseen askarteluun!"
Isälle kotitakki huopaflanellista, äidille nimikoituja pyyheliinoja vohvelikankaasta, veljelle flanellipaita ja siskolle yöpuku Silo-silkistä.
Vaasan Puuvilla toimi vuosina 1857–1964. Yhtiö fuusioitiin 1964 Finlayson-Forssa Oy:hyn.
1928
"...jouluaattona pukeudutte nainsookistamme, printersistämme, zephyristämme tai pehmoisesta flanellistamme ommeltuihin aluspukimiin..."
"Jokaiselle tervetullut on käärö Finlaysonin kangasta."
Finlaysonin mainoksia on lisää täällä.
1950
Atlas oli vuonna 1903 perustetun Suomen Trikoon tuotemerkki. Atlas-mainoksia lisää täällä.
Kouvolan Sanomat 1920
Kouvolalainen Lundmarkin Muotiliike tarjosi vuonna 1920 arvokkaita joululahjoja - kaikki kohtuuhinnoin.
1928
"Ilo on suuri - joulu saapuu . . . ystäviänne muistaessanne valitkaa heille Attilan valmistamat laatukengät. Ne ovat kauniit. Ne kuluvat hitaasti."
Attilan jalkineita lisää täällä.

19.12.2019

Pop-musiikkia jouluksi 1968

Amerikkalaismainoksessa kaupiteltiin vuonna 1968 popmusiikkia jouluksi. Äiti soittaa isän valitsemia levyjä nuorison tanssiessa. Isoäiti avaa joululahjaansa.
Joulun ajan erikoistarjouksessa oli saatavilla mm. tällaista musiikkia:
The Disadvantages Of You - The Brass Ring (1967)

You've Lost That Loving Feeling - Righteous Brothers (1964)


Hello Dolly - Ella Fitzgerald (1964)

Midnight Special - The Spencer Davis Group (1967)

And we were lovers - Matt Monro (1967)

Norwegian Wood - The Beatles (1965)

Sunny - Wes Montgomery (1966)

17.12.2019

Jouluruokia

Kuluttajille on tarjottu vuosien varrella mm. tällaisia ruokatavaroita jouluksi:
1929
Liikemies Hemming Elfving (1887-1965) perusti Hankoon kalatusyhtiön pääkonttorin ja jalostustehtaan. Elfvingin kalastusalukset lähtivät Hangosta vuodesta 1929 alkaen sillinkalastukseen Islannin vesille. Sillit perattiin ja pakattiin suolattuina tynnyreihin jo laivoissa.
"Maistellessanne kauniiden, umpipuristettujen rasioiden herkullista sisältöä, tiedätte samalla syövänne ensimmäistä silliä, jota suomalaiset ovat valtamerellä kalastaneet."
1928

1928
Vaasan leivän mainoksia olen aiemmin laittanut tänne.
1965
"Herkulliseen, perinteelliseen joulupöytään kuuluvat hyvät Paulig-tuotteet - sinappi, herneet, herkkukurkut, punajuuret, torttutäyte ja omanamarmelaati. Ja aterian päätteeksi kupillinen kahvia, jolla on perinteitä."
Pauligin pakastemainoksia olen laittanut aiemmin tänne.
1965
1950
Keskusosuusliike OTK (vuosina 1920–1970 Osuustukkukauppa) oli vuosina 1917–1983 toiminut Suomen edistysmielisen osuuskauppaliikkeen tukkukauppa.
Elintarvikkeiden säännöstelyllä pyrittiin sodan aikana ja sen jälkeen takaamaan kansalaisille välttämättömien peruselintarvikkeiden mahdollisimman tasapuolinen jakelu. Säännöstely alkoi vuonna 1939. Pisimpään jatkui sokerin ja kahvin säännöstely. Ne vapautuivat säännöstelystä vasta vuoden 1954 alussa vaikka ensimmäinen sodan jälkeinen kahvilaiva tulikin Suomeen jo v. 1946.


1950
SOK:n mainos vuodelta 1960: Ansa Ikonen ja Tauno Palo nauttivat Johanna ja Katriina kahveja musiikin säestyksellä.
Musiikin esittää Trio Lehtelä, jonka Kahvikonsertteja esitettiin TV:ssä 1960-luvulla.
1928
Hellas suklaatia ja makeisia olen aiemmin esitellyt täällä.
1970

1971
Panda on valmistanut perinteikkäitä Juhlapöydän konvehteja Vaajakoskella jo vuodesta 1967. Konvehtirasia on päältä ja osin myös sisältä edelleen liki samanlainen kuin alussa. Rasioita myydään vuosittain yli 3 miljoonaa. Nykyisen rasian yhdeksästä konvehtimausta peräti neljä ovat olleet mukana koko puolikkaan vuosisadan. Konvehtirasiasta löytyivät jo vuonna 1967 Pehmeä Toffee, Minttu, Suklaatryffeli ja Zabaglione. Näistä kaksi viimeksi mainittua jopa valetaan edelleen samaan muottiin kuin 50 vuotta sitten. Tuttua pakkaustakin on päivitetty vuosien saatossa vain hyvin hienovaraisesti. (panda.fi, orklasuomi.fi)
Rasian nykyinen sisältö
* * *
Itse juon pääasiassa tavallista hanavettä. Valtameren tuolla puolen yllytettiin kansalaisia ostamaan kolajuomia jouluksi:
1956
1960

15.12.2019

Jouluposti

1950
Joulukorttien lähettäminen on vähentynyt. Vuonna 2016 suomalaiset lähettivät 29 miljoonaa korttia. Vuonna 2011 kortteja lähetettiin 40 miljoonaa. Joulukortin merkitys on kuitenkin tärkeä. Tilastokeskuksen mukaan 75 prosenttia suomalaisista lähettää joulukortteja (2017).
1952
Vuonna 1952 Hallmark kaupitteli julkisuuden henkilöiden maalaamia joulukortteja. Taiteilijoina olivat mm. Groucho Marx, Henry Fonda ja Jane Wyman.
Hallmark Cards on yhdysvaltalainen vuonna 1910 perustettu perheyritys, joka on erikoistunut onnittelu- ja tervehdyskortteihin sekä muihin paperikauppa- ja lahjatavaroihin. Hallmark sai alkunsa vuonna 1910, kun nebraskalainen teinipoika Joyce Hall aloitti erilaisten postikorttien postimyynnin. Nykyisin Hallmark Cards on maailman suurimmaksi alallaan kasvanut yritys.
Suomalaisella Paletti Oy:llä on vuodesta 1987 ollut lisenssisopimus Hallmarkin kanssa. (wikipedia)

Paletti Oy on 1922 perustettu perheyritys ja johtava korttialan toimija Suomessa. Paletilla on tytäryhtiöt Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Paletti työllistää Suomessa noin sata työntekijää ja laajan joukon kotimaisia taiteilijoita. Koko konsernin palveluksessa on noin 160 henkilöä. (paletti.fi)
Kuva: ilonpolku.fi
Tässä joulukorttini Sinulle, hyvä lukija.

13.12.2019

Opa kahvipannu 1962

1962
Tällaisella kahvipannulla olen lapsena kahvia keitellyt. Ohje kuului: "vettä nokan puolvälii ja kuus luskaa kahvii."
Väinö Heino perusti Helsinkiin Oy Peltiteos Ab:n vuonna 1926. Opa tuotemerkki otettiin käyttöön 1930-luvulla. Aluksi valmistettiin kuparisia kahvipannuja ja muita talousastioita. Pian materiaaleiksi tulivat myös teräs ja alumiini. Myöhemmin tuotiin markkinoille myös sähkökeittimet, keittolevyt ja sähköiset kahvimyllyt. Tuotanto siirrettiin Helsingistä Mikkeliin vuonna 1959. Yhtiön nimeksi tuli Opa Oy vuonna 1969 ja nykyisin Opa Muurikka Oy kuuluu Pisla-konserniin. (porssitieto.fi) (OPA Oy Peltiteos Ab)

Mobilia huonekaluja

1928
"Meidän kannattaa mainoa huonekalujamme." Oy Mobilia Ab:sta ei paljon tietoa löydy. Mainoksen mukaan se oli puusepäntehdas ja huonekaluliike, joka sijaitsi oikein kivitalossa.
1928

1928

1921
"Alituinen huonekaluvarasto. Valmistamme huonekaluja huolellisesti omien sekä ostajan piirustusten mukaan."

11.12.2019

Linja-autoja

1924
Hevosvetoisia raitiotievaunuja kutsuttiin omnibusseiksi. Nimitystä käytettiin aluksi myös linja-autoista. Suomalainen Osakeyhtiö Daimler-Mercedes toimi vuosina 1921 - 1933. Kun Mercedes-Benz -edustus menetettiin vuonna 1926, päätettiin yhtiö purkaa.
1926
1928
1929
Amerikkalainen William Brockway perusti Brockway Carriage Works vaunutehtaan vuonna 1875. Hänen poikansa Georgen johtama Brockway Motor Company toimi linja-autojen ja raskaiden kuorma-autojen valmistajana vuosina 1912-1977.
Vuonna 1917 perustettu Korpivaara & Halla edusti aluksi Fordia ja General Motorsia, mutta alkoi 1920-luvulla myydä Studebaker-merkkisiä henkilö-, kuorma- ja linja-autoja sekä Brockway-merkkisiä kuorma- ja linja-autoja. 
Korpivaara Oy myytiin vuonna 1984 Amer-yhtymälle.
1926
Ransom E. Oldsin perustama REO Motor Car Company valmisti Yhdysvalloissa autoja ja kuormureita vuosina 1905 - 1975. Pohjoismaiden Autotuonti Oy:n perusti Kustaa Peltola Turkuun vuonna 1926. Liike toi maahan Reo henkilövaunuja sekä kuorma- ja linja-autojen alustoja.
1928
"Matkatessanne Reo Omnibussilla, nautitte täysin siemauksin ohitsenne kiitävistä maisemista, sillä näköala on vapaa joka taholle. Reo on maanteiden mahtaja."
* * * * *
Suomen ensimmäinen linja-auto hankittiin vuonna 1905 ja sen oli tarkoitus liikennöidä Turun ja Uudenkaupungin välillä. Suunnitelma epäonnistui huonon tien vuoksi ja auto liikennöi kesällä 1906 Turussa väliä Tuomiokirkko-Kanavaniemi. Linja-autoliikennettä kokeiltiin myös Helsingissä, Kotkassa ja Tampereella. Laajempi linja-autoliikenne alkoi 1920-luvulla sekä yksityisten että julkisten toimijoiden harjoittamana.
Aluksi autoasemat toimivat huoltoasemien yhteydessä. Ensimmäinen varsinaisesti linja-autoasemaksi suunniteltu rakennus oli Viipurin linja-autoasema vuonna 1932. Vuoden 1933 alussa perustettiin Oy Matkahuolto Ab hoitamaan keskitetysti koko maan asematoimintaa, ja pian asemaverkosto laajeni kattamaan koko maan. Linja-autoliikenteestä tuli vuonna 1937 Suomen merkittävin joukkoliikennemuoto. (wikipedia)
Kuva: uta.fi
 Tampereen linja-autoasema valmistui 1938 ja se oli kooltaan Pohjoismaiden suurin.
Kuva: fi.wiktionary.org
Turun linja-autoasema valmistui 1938.
Kuva: Museoviraston Musketti-kokoelma.
Linja-auto vuonna 1927 Tampere-Ylöjärvi reitillä. (autotoday.fi)
Kuva: vahvike.fi, Valokuvataiteen museo
Osuusliike Oripään kahvila ja 2. luokan ravintola. Kahvilan eteen on pysähtynyt Tampere-Turku -linja-auto. (vahvike.fi)

10.12.2019

Linja-auton koreja

1924

1924

1925

1925

1929
Amerikansuomalainen Urho Hammer palasi Suomeen vuonna 1921 ja perusti Osakeyhtiö Autokoritehtaan. Yhtiö toimi Helsingin Kalliossa vuosina 1923–1933. Taloudellisten vaikeuksien vuoksi Oy Autokoritehdas yhdistyi toisen Kalliossa toimivan koritehtaan, Oy Autoteollisuuden kanssa. Ne perustivat Oy Suomen Autoteollisuus Ab:n vuonna 1931. Uuden yhtiön valmistama automerkki sai nimekseen Sisu.
1927

1927
F.A. Kasevan autokoritehdas sijaitsi Tampereella Ylä-Järvensivulla.
1929
Tampereen Autokoritehdas oy perustettiin vuonna 1924.
Yhtiön palveluksessa oli 62 työntekijää vuonna 1928. Yhtiön toiminta hiipui vuoden 1930 aikana ja yritys meni vararikkoon vuonna 1931.