26.2.2022

Peruukki

 

1933

1933

1936
Peruukki eli tekotukka on luonnonhiuksista tai tekohiuksista tehty tukka, jota käytetään omien hiusten lisänä tai niitä korvaamaan. Vanhimmat tunnetut peruukit ovat peräisin muinaisesta Egyptistä. Keskiajan jälkeen peruukkien suosio alkoi nousta Euroopassa, ja Ranskan Henrik III nosti peruukit jälleen muodikkaiksi alettuaan käyttää niitä peittämään kaljuaan. 
Peruukeista tuli 1600-luvulla yhden vuosisadan ajaksi näkyvä luokkasymboli. Peruukki oli muhkea ja peitti selän ja hartiat sekä laskeutui rinnalle. Peruukista tuli myös tiettyjen ammattien, kuten tuomarin, asun virallinen osa. (wikipedia)
1938
Hannes Kuokkanen perusti H. Kuokkasen peruukkiliikkeen vuonna 1921 Uuteenkaupunkiin. Vuonna 1926 Kuokkasen perhe ja liike muuttivat Helsinkiin. Kuokkanen vastasi myös Kansallisteatterin peruukkien ja viiksien teosta sekä maskeerauksesta. Liike työllisti 1930-luvun loppupuolella yli 20 henkeä ja 50-vuotis juhlavuonna 1971 henkilökuntaa oli jo viitisenkymmentä. Käsityönä tehtyjen hiusperuukkien kulta-aika sijoittui 1940- ja 1970–lukujen välille, jolloin peruukkien tuotanto ylsi vuositasolla H. Kuokkasen Peruukkiliikkeessä satoihin kappaleisiin. (kuokkasenperuukkiliike.fi)
Tietosanakirja 1922

Pieni Tietosanakirja 1928

22.2.2022

Konttoritarvikkeita

 

1889

1889. Kuva: officemuseum.com
Vuonna 1886 amerikkalainen Schlicht & Field esitteli Rapid Roller Damp-Leaf Copier -kopiokoneen, joka käytti telojen antamaa painetta kirjeiden kopioimiseksi kostutetulle paperirullalle. Kun kopiot oli puristettu paperille, paperi meni kopiokoneen alla olevaan kaappiin, jossa se kuivui suurella telalla. Kuivatut kopiot sitten leikattiin rullalta. (officemuseum.com)
1911

1911

1911

 
1915


1924



1926

1932


1967

Pieni tietosanakirja 1928

Tietosanakirja 1922



1956

15.2.2022

Pikku jättiläinen

  

1939


1930

1930





 1924
Käkisalmen Sanomien uutinen juuri ilmestyneestä tietokirjasta.

1938
Pikku jättiläinen: "tietokirja nuorisolle, muistikirja aikuisille ja ohjekirja itseopiskelijoille" on Yrjö Karilaan laatima ja WSOY:n vuonna 1924 julkaisema tietokirja, joka sisältää yleistietoa ja ohjeita erilaisista aiheista. Teos saavutti Suomessa aikanaan valtavan suosion ja sitä on kutsuttu ”kaikkien aikojen suomalaiseksi tietokirjaksi”. Se oli pitkään Suomen luetuimpia tietokirjoja, ja löytyi lähes joka kodista. 
Kirjan tunnetussa kansikuvassa Atlas kannattelee harteillaan Maapalloa. Pikku jättiläinen alkaa ajanlaskun kuvauksesta ja käy sen jälkeen läpi kaikki keskeiset tieteen- ja tiedonalat. Havainnolliseksi tarkoitetusta kirjasta löytyvät niin lippusalon pystytysohjeet kuin shakkipelin säännöt. Vuonna 1924 ilmestyneessä ensimmäisessä painoksessa oli 952 sivua, mutta Karilas täydensi ja laajensi kirjaa jokaiseen uuteen painokseen. Vuonna 1964 ilmestynyt 19. painos oli viimeinen, ja siinä oli 1 449 sivua, joilla kerrotaan tietoa 50 eri alasta. Vuosina 1924-64 kirjaa painettiin yhteensä noin 300 000 kappaletta.
Vuonna 1985 WSOY julkaisi alkuperäistä ideaa noudattaneen Uuden pikkujättiläisen, josta otettiin vuoteen 1991 mennessä kymmenen painosta. (wikipedia, seura.fi)

Arvosteleva kirjaluettelo 1924.


1924

1938

Pikku jättiläisestä aiemmin täällä

13.2.2022

Nappeja

1932
 
1934

Muinoin nappeja käytettiin koristeina tai sinetteinä eikä kiinnikkeinä. Vaatteiden kiinnityksessä käytettiin nauhoja, solkia ja hakasia. Ensimmäiset toimivat napin- ja napinreikien sulkemisjärjestelmät vaatteiden kiinnittämiseen tai sulkemiseen ilmestyivät Saksassa 1200-luvulla. Niistä tuli pian laajalle levinneitä, kun tiukasti istuvat vaatteet yleistyivät 1200- ja 1300-luvun Euroopassa. (en.wikipedia, ym.)

1936

Ruotsalaisen Arne Arnesenin omistaman Vesteråsin nappitehtaan sisaryritys Helsingin nappitehdas muutti Perniön Kirjakkalaan vuonna 1904 ja siitä tuli Suomen Nappitehdas. Tehdas työllisti suuren joukon alueen naisista. Nappitehdas tuhoutui tulipalossa vuonna 1956. Uusi tehdas rakennettiin Teijon teollisuusalueelle, jossa se toimii edelleen Morite Oy:n nimellä. (vaatturitietokanta.com, teijo.fi)

1936

12.2.2022

Lutikkamyrkky

 

1935

1936
Lutikat eivät ole vain entisaikojen riesa. Lutikka eli seinälude (Cimex lectularius) on pieni, omenan siementä muistuttava hyönteinen, joka käyttää ravinnokseen ihmisen tai eläimen verta. Luteet kulkeutuvat ihmisten mukana asuntoihin matkatavaroissa tai käytetyissä huonekaluissa ja voivat helposti levitä huoneistosta toiseen talon rakenteita pitkin. (anticimex.fi/lutikka)
Pieni tietosanakirja 1928

10.2.2022

Omnibus

 

1925

1927


1928
Tiettävästi Suomen ensimmäinen yritys aloittaa linjaliikenne oli vuonna 1827 järjestetty lyhytaikaiseksi jäänyt diligenssi- eli postivaunuliikenne Helsingin ja Turun välillä. Kymmenen vuotta myöhemmin kokeiltiin henkilölinjaliikennettä Pietarista Helsingin kautta Turkuun. Seuraavat linjakokeilut tehtiin vasta 1800-luvun lopulla. Vuonna 1905 Saksasta hankitulla linja-autolla ajettiin linjaliikennettä Uudenkaupungin ja Turun välillä ja seuraavana kesänä kaupunkiliikennettä Turussa. Seuraavat kokeilut olivat Helsingissä, Kotkassa ja Tampereella.
Jo varhaisissa yrityksissä olivat nähtävissä useimmat linjaliikenteen peruspiirteistä: maaseudun ja kaupungin välinen asiointiliikenne, rautateiden ja laivojen jatkoyhteydet, kaupunkien sisäinen liikenne ja autojen matkailukäyttö. Laajempi linja-autoliikenne alkoi Suomessa 1920-luvulla sekä yksityisten että julkisten toimijoiden harjoittamana. (wikipedia)
1928
"10 Omnibus-vaunua! Suurin auto-osto, mitä koskaan on yhdellä sopimuksella meidän maassamme tehty. Tunnollisten ja perinpohjaisten vertailujen jälkeen pysähtyi O/Y Omibus A/B valinnassaan viimein REO-merkkiin, joita se yhdellä kertaa tilasi kymmenen vaunua Helsingissä pian alkavaa omnibusliikennettä varten."
1928

Pieni tietosanakirja 1928

1936

1937
Linja-autoista aiemmin täällä:

8.2.2022

Märklin

 

Ranskalainen mainos 1935


1960


Hollantilainen mainos 1964
Gebr. Märklin & Cie. GmbH on saksalainen leikkikaluvalmistaja. Yritys perustettiin vuonna 1859 ja toimii edelleen Göppingen kaupungissa Baden-Württemburgissa. Yritys aloitti toimintansa valmistamalla nukkekoteja, mutta on sittemmin tullut tunnetuksi maailman hienoimpien pienoisrautateiden valmistajana. 
Ensimmäisen vedettävän pienoisjunamallinsa Märklin toi markkinoille vuonna 1891. Vuonna 1926 otettiin käyttöön 20 V AC sähköjärjestelmä ja vuodesta 1984 junia on voitu käyttää digitaalisen ohjausjärjestelmän avulla.
Märklinin yleisin mittakaava on H0 (1:87). Useassa Euroopan maassa nimi Märklin on synonyymi pienoisrautateille. (hobbypoint.fi, fi.wikipedia, en.wikipedia, de.wikipedia)
1967  -    Kuva: Roger Lindqvist



6.2.2022

Darracq -auto

 

1912

Automobiles Darracq S.A. oli ranskalainen autoja ja moottoreita valmistanut yhtiö, jonka Alexandre Darracq perusti vuonna 1896. Vuonna 1907 kolmas osa New Yorkin takseista oli Darracq-autoja. Darracq-merkkisiä autoja valmistettiin 1930-luvulle asti. (autowiki, en.wikipedia.org)