30.8.2017

Agenttisalkku ja Jenkkikassi Anttilasta

1971
Mustat neliskulmaiset salkut olivat muodissa 1970-luvulla. Niitä kutsuttiin agenttisalkuiksi tai attaseasalkuiksi.
1965 (kuva: vahvike.fi)
 Jenkkikassi oli 1960-luvulla suosittu koululaukku. Siihen aikaan ei reppuja paljon käytetty, ne olivat metsämiesten ja retkeilijöiden suosiossa.
1963 (kuva: vahvike.fi)
Yhdysvalloissa liiketaloutta opiskelleen Kalle Anttilan ensimmäinen tavaratalo avattiin Helsingissä 1954. Kalle Anttila Oy harjoitti myös postimyyntiä ja julkaisi suosittuja kuvastoja. Liiketoiminta kasvoi ja useita uusia Anttiloita avattiin 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa. Anttilan kilpailuvaltti oli alusta asti edullinen hinta, johon se pyrki ostamalla tuotteensa isoissa erissä suoraan tehtailta.
Tuotteiden halpuus herätti alkuun myös ennakkoluuloja ja epäilyksiä laadusta. Anttila tavarataloja oli enimmillään yli 30 eri puolilla Suomea.
Vuoden 1973 öljykriisistä alkaneet talousvaikeudet pakottivat Kalle Anttilan myymään yhtiön Tukolle vuonna 1976. Tavaratalot siirtyivät Keskolle 1996 ja saksalaiselle sijoitusyhtiölle vuonna 2014. Konkurssi lopetti Anttila-tavaratalojen toiminnan vuonna 2016. (Yle.fi ja Wikipedia)
Kalle Anttilan haastattelu Ylen elävässä arkistossa vuodelta 1970. 
1962 (kuva: vahvike.fi)
1969 (kuva: vahvike.fi)
1970 vasemmalla ylhäällä liivipuku! (kuva: vahvike.fi)
Minihameet 1973 (kuva: vahvike.fi)
Leveäpunttiset housut 1974
Lämpöpuvut 1974

Ei kommentteja: