4.8.2017

Dionnen viitoset 1936

1936
1939
1939
Vuonna 1934 syntyi kanadalaiseen Dionnen perheeseen viisi identtistä tyttöä. Perheessä oli ennestään jo viisi muuta lasta. Ontarion osavaltion hallitus otti lapset huostaansa väittäen näin varmistavansa heidän selviytymisensä.
Heitä pidettiin yhdeksän vuotta lähellä kotiaan sijaitsevassa hoitopaikassa. Sinne oli rakennettu ulkoilupiha, jonne uteliaat turistit saattoivat nähdä.
Noin 6000 turistia katseli heitä päivittäin ja heidän mainettaan käytettiin mitä erilaisimpien liiketoimien mainostamiseen.
Kotiuduttuaan he joutuivat isänsä hyväksikäyttämiksi sekä äitinsä ja vanhempien sisarustensa kiusaamiksi. Vuonna 1952, täytettyään 18 vuotta, sisarukset lähtivät kotoaan, eivätkä juuri pitäneet yhteyttä vanhempiinsa.
Sekä Ontarion osavaltio, että sisarusten vanhemmat olivat tienanneet miljoonia dollareita tyttöjen maineella. Vuonna 1998 osavaltio maksoi elossa oleville kolmelle sisarelle 4 miljoonaa Kanadan dollaria heidän kärsimästään kohtelusta
.
Uutinen leviää myös Suomeen ja antaa oivallisen idean Pauligin mainososastolle. Meillähän on viisi sekoitusta – siis kuuluisat Pauligin viitoset!
Viisi suosituinta kahvisekoitusta saavat luonnehdintansa ja nimet: hieno ja täyteläinen Juhla-Sekoitus, hienostuneeseen makuun sopiva Presidentin Sekoitus, eksoottisen makuinen Colombia-Sekoitus, riittoisa ja edullinen Huomio-Sekoitus
ja kaikkein edullisin Talous-Sekoitus. Lehti-ilmoituksissa kahvipaketit saavat pikkutyttöjen hahmon: “Me olemme ne Pauligin kuuluisat viitoset!” (Pauliggroup.com) 

Ei kommentteja: