7.8.2017

Dynamiitti-Ville ja Abloy

Tiirikka-Villelle on tullut alan vaihto. Nyt hän on Dynamiitti-Ville. "Vain kaksoislukittu Abloy turvalukko estää Dynamiitti-Villen pääsyn kassakaapin ääreen, sillä Ville ei järjestä kahta paukkua samassa paikassa."
"Alansa tunteva dynamiittimies ei halua herättä huomiota porraskäytävässä. Hän etsii sen takia huoneistoja, joiden ovilukot ovat ala-arvoisia tai eivät ole kaksoislukittuja."

Abloyn tarina sai alkunsa 1907, kun nuori helsinkiläinen hienomekaanikko Emil Henriksson oivalsi, että kassakoneen sylinterissä kiertyvien haittalevyjen periaatetta voisi soveltaa myös lukkoihin. Lukon teollista valmistamista varten Helsinkiin perustettiin vuonna 1919 Ab Lukko Oy. Samoihin aikoihin rekisteröitiin myös yrityksen nimestä juontava lukon tavaramerkki ABLOY.
1963
1965
Haittalevyihin perustuvan mekaniikan ansiosta ABLOY-lukkojen tiirikoiminen oli äärimmäisen hankalaa. Sarjoitusominaisuus mahdollisti puolestaan sen, että samalla avaimella pääsi kulkemaani monista ovista. Lukosta tulikin pian menestystuote. 
1950-luvulla Lukkojen mekaniikka ja ylivertainen toimintavarmuus toivat Abloylle lukuisia eurooppalaisia palkintoja ja vakuuttivat kansainväliset turvallisuusammattilaiset. Abloyn lukot ovat sittemmin turvanneet muun muassa British Museumin aarteita.
Vuonna 1994 yhtiöstä tuli osa maailman johtavaa ASSA ABLOY -lukituskonsernia kun se sulautui ruotsalaisen pääkilpailijansa kanssa. Abloysta tuli uudessa yhtiössä sähkömekaanisten lukkorunkojen ja levyhaittateknologiaan perustuvien sylintereiden osaamiskeskus. 110-vuotiasta Abloy-lukkoa on arvioitu Suomen merkittävimmäksi keksinnöksi
. (abloy.fi)

Ei kommentteja: