16.4.2021

Oikea aika

1926

 Kellot toimivat vieterillä ennen nykyaikaisia paristolla toimivia kelloja. "Kun vieterikello vedetään, sen jouseen varastoituu potentiaalienergiaa, joka purkautuu hitaasti liike-energiaksi kellokoneiston käyttöön." (wikipedia)
Kellon vieteri oli käsin vedettävä aika-ajoin, jottei se pysähtyisi. Usein kellon käynti kuitenkin hidastui ja pysähtyi. Silloin oli saatava selville oikea aika. Radiosta saattoi kuunnella aikamerkin ja "Neiti Ajalta" oli mahdollista kysyä oikeaa aikaa.

1936

1936
"Siitä huolimatta, että taskukellon käyntivoima on tavattoman pieni 0,000 000 003 7037 hevosvoimaa ts. hevosvoima voi käyttää 270 miljoonaa taskukelloa, niin tekee nykyaikainen tavallinen taskukellon heiluri 18 000 heilahdusta tunnissa. Tästä johtuu, että kellon nykyään pitää olla suurimmalla huolella ja tarkkuudella rakennettu, pysyäkseen jatkuvasti ajassa."
1939
Yleisradio on lähettänyt aikamerkkejä toimintansa aloittamisesta saakka 1926. Aluksi aikamerkki annettiin triangelilla, vuodesta 1934 lähtien gongilla. Kesästä 1963 lähtien se koostui kuudesta piippauksesta ja gongin äänestä. 
Gongin kumahdus jätettiin aikamerkistä ”vanhentuneena” pois vuonna 1972 ja tarkka aikamerkki oli viimeisen piippauksen alkukohdassa. Lokakuussa 1975 Yleisradio hankki oman kellolaitteiston Laajasalon mittausasemalle ja siitä ryhdyttiin ottamaan aikamerkki lähetyksiin. Yleisradion alkuaikoina aikamerkki annettiin vain kaksi kertaa päivässä, myöhemmin aina ennen radiouutisia. Nykyään Yleisradio lähettää Yle Radio Suomen verkossa tasatunnein aikamerkin. (wikipedia, yle.fi)
Yleisradion aikamerkki on radioklassikko - Yle Elävä Arkisto
1933
"Aikamerkin antajan edessä on kronomeetteri, jonka aika on tarkistettu."
1963
Neiti aika. Ensimmäinen palvelunumero tuli käyttöön Ranskassa v. 1933 ja palvelukonsepti on sen jälkeen levinnyt ympäri maailman. Puhelussa pyörii nauhoite tai simuloitu ihmisääni, jossa (tavanomaisesti naisäänellä) lausutaan viikonpäivä, päivämäärä ja kellonaika viidentoista sekunnin välein Suomessa ensimmäinen ihmisvoimin tuotettu Neiti Aika -puhelinpalvelu aloitti vuonna 1936, mutta pian se automatisoitiin ja siitä tuli Suomen ensimmäinen automaattinen puhelinpalvelu. Vastaaja toteutettiin nauhoituksella, joka ilmoitti ajan kymmenen sekunnin välein. (wikipedia)
1939

4.9.1937

Aikatiedoitus. ("Neiti Aika")
Aikailmoituksen saa ympäri vuorokauden soittamalla n:oon 56, maaseudulta n:oon 0 56. Automaattinen aikatiedoituskone lausuu tunnit ja minuutit, esim. "neljätoista, kuusi", ja toistaa tämän n. 6 sek. väliajoin k. o. minuutin aikana. Muutamia sekunteja ennen minuutin vaihtoa alkaa summeriääni, joka loppuu täsmälleen minuutin muutoshetkessä. Sitten ilmoitetaan "neljätoista, seitsemän" j. n. e.
Aikatiedusteluista veloitetaan tavallisen puhelun maksu. (Helsingin puhelinluettelo 1937)
1927

1929

1939
Omega-mainoksia lisää täällä.

Ei kommentteja: