30.10.2020

Amar

 

1961

Presidentti Urho Kekkonen vihki Ke-ri Oy -nimisen sukkahousutehtaan käyttöön Torniossa vuonna 1956. Yhtiö alkoi valmistaa saumallista sukkaa, jonka tuotemerkki oli Amar. Mainontaa varten sävellettiin useita Amar-lauluja, mainosjulisteissa esiintyivät missit ja järjestettiinpä myös säärikauneuskilpailuja. Torniossa tehtiin aluksi vain sukkia, jotka kiinnitettiin sukkanauhoilla esimerkiksi sukkanauhaliiveihin. Ensimmäiset haarakiilalliset sukkahousut tehdas valmisti 1960-luvun puolivälissä. Vuonna 1965 tehtaassa oli 341 työntekijää ja vuodessa tuotettiin noin neljä miljoonaa sukkaparia. Heinäkuussa 1966 Ke-ri Oy myytiin Suomen Trikoolle, joka päätti siirtää sukkateollisuuden Tampereelle. Vuonna 2005 sukkahousutehtaan omistajaksi tuli Nanso Group joka on sittemmin myynyt Norlyn- ja Amar-bändit norjalaisen Orkla Oy:n omistamalle Pierre Robert Group Oy:lle. (Yle 21.3.2016, Aamulehti 28.11.2016)

Ei kommentteja: