29.5.2020

Brander konditoria

1921
 Väinö Branderin (1887-1940) leipomo ja myymälä toimivat aluksi Läntinenkatu (nyk. Näsilinnankatu) 25:n piharakennuksessa.
1925
Vuodesta 1923 konditoria ja myymälä toimivat osoitteessa Kauppakatu 16. Ensimmäinen kahvila syntyi vaivihkaa  myymälän takahuoneeseen. Sinne laitettiin pari kolme pöytää ja pian ihmiset tulivat sinne leivoskahville. Kahvila oli alusta lähtien tärkeä osa leipomoyrityksen toimintaa.  Vuonna 1924 Hatanpään valtatie 2:een eli Koskilinnaan rakennettiin leipomo sekä myöhemmin myös myymälä ja kahvila. Väinö Branderin jälkeen leipomotoimintaa jatkoi hänen poikansa Tauno Brander, jonka vaimo Sirkka oli myös mukana.
1928
1929
Kauppakadun ja Koskilinnan kahvilassa leivokset tuotiin tarjolle skoolissa, josta sai ottaa niin monta kuin halusi. Leivokset laskutettiin sen mukaan mitä ja montako söi. Varsinkin sodan jälkeisen pula-ajan jälkeen sellainen oli ylellisyyttä. Kahvila oli sunnuntaikävelyiden kohde ja maaseudulta tulleet kävivät siellä nauttimassa kahvit leivän kanssa kaupunkimatkansa yhteydessä.
1929
Toimipaikoiksi vakiintuivat 2000-luvulla Kauppahalli, Asematunneli, Cafe Tullintori ja Kahvihuone Mestari Brander Hallituskadulla. Nykyisin Brander on edelleen perheyhtiö 4. polvessa. Vuonna 2017 leipomo muutti uusiin tiloihin Pirkkalan Linnakallioon. Uusin toimipiste on Tampereen keskustorille kesällä 2019 avattu Ratikkakahvila. (brander.fi, ratikkakahvila)

Ei kommentteja: