5.2.2017

Hammond urut 1966

Amerikkalaisen Laurens Hammondin suunnittelemia sähkötoimisia urkuja valmistettiin vuodesta 1935 lähtien. Monet kirkot USA:ssa hankkivat niitä kalliiden pilli-urkujen sijaan. Hammondeja markkinoitiin myös kotisoittimiksi. Vuonna 1954 myyntiin tuli Hammondin malli B3, jonka myötä soittimen käyttö laajeni kevyen musiikin puolelle. Jazzmuusikko Jimmy Smith teki soitinta tunnetuksi vuodesta 1956 lähtien lukuisilla LP-levyillään. Monien muiden seuratessa esimerkkiä Hammondeista tuli suosittu soitin 1960- ja 1970-luvuilla jazzin ja muun kevyen musiikin parissa. Markkinoilla oli tuolloin monia muitakin urkumerkkejä, mutta Hammondien veroisia ne eivät olleet. Musiikkityylien vaihtuessa monet kosketinsoittajat ottivat syntetisaattorit käyttöönsä ja Hammondien suosio laski. Yhtiö lopetti toimintansa vuonna 1985. Tuotemerkki on nyt japanilaisen Suzuki - Hammondin omistuksessa ja he valmistavat digitaalitekniikkaan perustuvia Hammondeja. Vanhat alkuperäiset Hammondit ovat nykyään kysyttyjä ja ne ovat monille ne ainoat oikeat urut.
 Hammond-mainos vuodelta 1963.
Vuoden 1963 amerikkalaislehdessä kaupitellaan Hammondeja joululahjaksi.
Hammond B3, vasemmalla Leslie-kaiutin

Esimerkkejä Hammond-urkujen soitosta:
 Jimmy Smith Trio: Organ Grinder's Swing (1969)

Booker T & The MG's: Time is Tight (1969)

Bill: Tico Tico (Hammond H112) 
 

Rhoda Scott: Toccata in Re Mineur / Les Feuilles Mortes (1971)

Hansson & Karlsson: Tax Free (1967)

Brian Auger & The Trinity: Bumpin' On Sunset (1968)

Wigwam: Pidän Sinusta (1969)

Ei kommentteja: