20.9.2019

Suomen Turistiauto Oy

1956
 Sotien jälkeen, ennen lentoliikenteen läpimurtoa, seuramatkat Eurooppaan tehtiin turistibussilla. Aatos Kuokkasen vuonna 1949 perustama Suomen Turistiauto Oy (STA) oli alan suuri toimija. Ensimmäinen matka tehtiin Kööpenhaminasta Nizzaan jo huhtikuun alussa 1950. Kuokkasen linjat johtivat Kööpenhaminasta Pariisiin ja vähän myöhemmin Kööpenhaminasta Roomaan. Uutta kokeiltiin ja reittejä avattiin myös Hampuriin, Baseliin, Wieniin, myöhemmin vielä Espanjaan.
Kuva: linjuri.1g.fi
Suomen Turistiauto Oy kuljetti lomamatkalaisia myös Suomessa. Helsingin olympialaisten aikaan 1952 Kuokkanen käynnisti seightseeing-matkailun Helsingissä. Vuodesta 1956 yhtiö oli myös mukana linjaliikenteessä Helsingissä.
Kuva: lehtimakitilausajot.fi
 Vuonna 1958 STA:n auto kuljetti lehtimiehiä Leningradiin ensimmäisen autoille tarkoitetun rajanylityspaikan avauduttua. Yhtiö joutui rahavaikeuksiin vuonna 1965 ja sai uusia omistajia. Vuodesta 1973 pääomistaja oli Helsingin kaupunki. Suomen Turistiauto siirtyi vuonna 2013 yrityskaupan myötä osaksi Lehtimäki Group -yritysryhmää.
(Kimmo Nylander: kooen202.com, lehtimakitilausjot.fi, hynninen.info)

Lyhytfilmi Suomen Turistiautosta vuodelta 1956.

Ei kommentteja: