23.4.2017

Hehkulamppu 1922

1922
1923
1924
1967
Sähköä on kokeiltu valaistuksen aikaansaamiseksi jo 1800-luvun alussa. Thomas Alva Edison kehitti hehkulampusta kaupallisen tuotteen ja se esiteltiin Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1881. Suomen ensimmäinen sähkölamppu syttyi Tampereella Finlaysonin tehtailla jo vuonna 1882. Finlaysonin portin pielessä on nykyään asiaa koskeva muistolaatta. Tamperen Sanomat kirjoitti asiasta näin: ”Pieneen lasipulloon on asetettu jouhen paksuinen hiilipyörre, jonka molempiin päihin sähkövirta tulee jokseenkin hienojen eristettyjen metallilankojen kautta. Koneesta, joka on valon lähteenä, herätetään sähkö hankaamalla (friktion’illa) ja se on rakennettu Edison’in järjestelmän mukaan ja on Amerikasta tuotu”. (lähde)

Suomen Sähkö Oy Gottfrid Strömberg perustettiin vuonna 1909 ja se mm. toi maahan Philipsin sähkölamppuja. 

Suomen Sähkölampputehdas Oy (sittemmin AIRAM) perustettiin vuonna 1921. Hehkulamppujen lisäksi tehdas valmisti mm. termospulloja, paristoja, loisteputkivalaisimia ym. 
"1920-luvulla alkoi kotimainen sähkölamppuhuolto ja 1926 oma 120 V lampputuotanto Airam-nimellä. Nimen alkuperästä on eri teorioita: Osram, Tungsram, ram-pääte kun raaka-aineena Volfram “ai, ram” vaiko naisten nimi Maria? Lasitehdas perustettuun Helsingin Puistolaan v. 1933. Lamppupuhalluksen lisäksi myöhemmin mm. termospullojen sisäpullojen puhallusta. Neonvaloyksikkö perustettiin 1936. Sotavuosina korjattiin vanhoja lamppuja materiaalien puutteessa. Vuonna 1952 Helsingin Olympialaisissa Airamin suunnittelema ja valmistama suuri tulostaulu herätti kansainvälistä huomiota. Airamin edustaja ohjasi tulostaulua releistöllä kuvataulun takaa. Samaa tekniikkaa käytettiin myöhemmin menestyksekkäästi tietokoneavusteisesti mm. Euroopan yleisurheilukisoissa 1971 ja Moskovan olympialaisissa 1980. 50-luvulla omalla lasitehtaalla syntyivät mm. luonnonvaloa jäljittelevät loistelamput ja De Luxe-päivänvalolamput. Tuotekehitys tuotti innovaatioita mm. miellyttävän valontuoton antavat Neonlux- ja Neondymlite-lamput. 1970-luvulla aloitettiin suurpainenatriumlamppujen ja loistelamppujen valmistus Helsingin Suutarilassa."

Ei kommentteja: