30.4.2022

Sidoste sukka

 

1960-luku

Sidoste Oy on suomalainen perheyhtiö ja yksi Pohjoismaiden suurimmista sukkien valmistajista. Yrityksen perustivat vuonna 1945 Saima ja Lauri Mölsä, joka oli sodissa haavoittunut neljästi ja etsi rauhan tultua itselleen elinkeinoa. Tampereen Veisussa sijaitseva, moneen kertaan laajennettu Sidosteen tehdas työllistää noin 70 henkilöä ja tuottaa noin kolme miljoonaa sukkaparia vuodessa. Suurimmillaan 1980-luvulla työntekijöitä oli pari sataa ja viennin osuus liikevaihdosta oli lähes puolet. Nykyisin Sidoste myy tuotteitaan lähinnä Suomeen. Perinteikkään perheyrityksen toiminnassa on mukana kolmas ja neljäs sukupolvi. Yrityksen tavaramerkkinä ja mainoshahmoina on vuodesta 1955 käytetty kahta terrieriä, jotka taistelevat yhdestä sukasta, tunnuslauseena ”Sidoste-sukka kestää”. (wikipedia, sidoste.fi)
1960-luku

Ei kommentteja: