11.1.2022

Kenkämainoksia

 

1911

"Maamme suurin, huomatuin ja Maailman pohjoisin jalkinetehdas."
1928

1928

Hajatietoa jalkineista: Varhaisimmat jonkinlaiset kenkiin viittaavat löydökset ovat Missourista 8000 eaa. Egyptiläiset maalaukset ja Alpeilta löytynyt jäämies Ötzi todistavat kenkiä olleen jo 3300 eaa. 1100-luvulla keltit käyttivät nahkatossuja, joissa oli sisäpuolella turkki lämmittämässä.

Keskiajalla kengissä saattoi olla jopa puolimetriset suipot kärjet. Ensimmäisen kerran korot kengissä on kuvattu Persian kuninkaan ratsujoukoilla. Korot estivät jalan lipsumisen jalustimista. Korkokenkiä käytettiin keskiajalla Lontoossa, koska kadut olivat täynnä ihmisten ulosteita, mutaa ja teurasjätteitä, näin ihmiset pysyivät jaloistaan puhtaampina. 1600-luvulla yleistyivät kengännauhoilla kiristettävät kengät.

1700-luvulla kenkäteollisuus kehittyi ja sarjatuotanto alkoi. Kenkämuoti vaihteli 1800-luvulta 1900-luvulle  kreikkalaistyyppisistä sandaaleista korkealle napitettaviin saappaisiin.

1928

1929

Suomessa maaseutuväestön perinteiset jalkineet olivat tuohivirsut. Virsut valmistettiin punomalla tuohisuikaleista. Suutarit tekivät kylissä kenkiä ”mittatilaustyönä” vielä pitkään 1940-luvun jälkeenkin. Pitkävartiset saappaat miehillä ja varsikengät naisilla olivat pitkään yleisesti käytössä. Matalat kengät alkoivat Suomessakin yleistyä kaupungeista alkaen 1950-luvulla. (wikipedia)

1930

1932
1941

Ei kommentteja: