25.7.2021

Teetä

 

1916

1920
Tee (kiin. chá) on teepensaan (Camellia sinensis) lehdistä uuttamalla valmistettava juoma. Teeviljelmillä viljellään käytännössä kahta teepensaan muunnosta: joko kiinanteetä tai assaminteetä. Näistä muunnoksista on monia alueellisia teepensaskantoja tai kantojen hybridimuotoja. Teessä on kofeiinia (eli teiiniä), tanniineja, teaniinia ja meteaniinia. Tanniinit tekevät teestä kitkerää, jos teetä haudutetaan kauan. Teaniini ja meteaniini ovat miedosti rauhoittavia aineita. Teelaadut jaetaan valmistustavasta riippuen esimerkiksi mustaan, vihreään, valkoiseen ja keltaiseen teehen. Muiden kasvien kuin teepensaan lehdistä valmistettuja juomia kutsutaan yleisesti yrttiteeksi. (wikipedia)
1913
Kauppaneuvos Feodor Sergejeff (1840–1924) oli alun perin syntyjään maaorja, joka vaatimattomasta taustastaan huolimatta onnistui luomaan monipuolisen liiketoiminnan ja kartuttamaan mittavan omaisuuden. Hän perusti muun muassa tupakkatehtaan ja tukkukaupan. Sergejeffien liiketoiminta jatkui sodista huolimatta, sillä vuonna 1940 avattiin Helsingin Tunturikadulle uusi liike, jonka toimitusjohtajaksi tuli Paul Sergejeffin tytär Marina Kaareskoski (o.s. Sergejeff). Kaareskoski päätti keskittyä teekauppaan ja yritys jatkaa yhä edelleen toimintaansa. (wiipuri.fi)
1928

1929

1932
Tietosanakirja 1922

Suomessa teenjuonti alkoi Ruotsin vallan aikana. Laajemmille kansanryhmille tee tuli tunnetuksi Venäjän kautta. Suomen vanhin, yhä teetä pakkaava yritys on vuonna 1873 Viipurissa perustettu, nyttemmin Helsingissä toimiva Sergejeff. Vuonna 2014 Twinings oli Suomen suurin teebrandi 31 prosentin osuudella vähittäiskaupasta. Lipton tuli toiseksi 28 prosentin osuudella.
Japanissa teeseremonialla on tärkeä sosiaalinen merkitys. Suurimmaksi osaksi Japanissa juodaan kuumaa vihreää teetä sekä kylmää pullotettua vihreää teetä. Englannissa teetä juodaan usein maidon ja sokerin kanssa, ja englantilainen kello viiden iltapäivätee on yli 300 vuotta vanha perinne.
(wikipedia)

1929
Ranskalainen teetalo Kusmi perustettiin vuonna 1867 Pietarissa. Pavel Kousmichoffin teesekoituksista tuli myös tsarin suosikkeja. Venäjän vallankumoksen alla omistajaperhe joutui pakenemaan Eurooppaan ja siitä lähtien teetalon pääkonttori on sijainnut Pariisissa. Tavaramerkki on tänä päivänä tunnettu maailmanlaajuisesti innovatiivisista sekoituksistaan. (liisakoski.com)
1933

1934

1937

1956
Saksalainen Gustav Paulig perusti vuonna 1876 siirtomaatavaroiden tuontiliikkeen Helsinkiin. Vuonna 1910 tuotevalikoimaan lisättiin tee, jota tuotiin aluksi Venäjältä, myöhemmin Kaukoidästä.

Teemainoksia aiemmin myös täällä ja täällä.

Ei kommentteja: