30.11.2020

Kuusinen

 

1915

"Waatetuskaupan awaa ensi wiikolla Käkisalmessa J.Kainulaisen talossa U.U.Soiniwaaran liikkeen yhteydessä herra Kalle Kuusinen Sortawalasta."

1915

1915
"Tutkinto on pian joka koulussa. Tutkinnossa tahtoo jokainen olla mahdollisimman siistin näköinen. Hankkikaa lapsillenne uudet hatut, kengät, paltot ja kaulukset siewine krawatteineen, silloin he ovat miellyttäwiä. Niitä myy Kalle Kuusinen Käkisalmessa."
1919
Kalle Kuusinen (1889–1980) perusti vuonna 1915 isänsä tuella Käkisalmeen Vaatetuskauppa Kalle Kuusinen -nimisen liikkeen. Toiminta alkoi Heikki Korhosen omistaman Soininvaaran puusepän- ja ruumisarkkuliikken yhteydessä mutta siirtyi jo juhannukseksi pankinjohtaja Aarnion uuteen taloon. Liikkeessä myytiin "pukuja, palttoja, kenkiä (mataliakin), kauluksia, kravatteja, paitoja, sukkia, sateensuojia, pöytäliinoja, löystäkkejä, salvetteja jne."
Vuonna 1918 Kuusinen muutti Helsinkiin ja perusti sinne Kuusinen Oy:n joka erikoistui räätäleille myytäviin miesten pukukankaisiin.
1928

1928

1928

1928
1930-luvulla yhtiö myi miesten asusteita mm. Turussa, Oulussa, Kuopiossa, Helsingissä, Tampereella sekä Viipurissa sijainneissa liikkeissään. Helsingin liikkeen solmiobaarissa oli myynnissä yli 1000 solmiota. 1970-luvulla toiminta keskitettiin Helsinkiin. Kalle Kuusien poika kauppaneuvos Reijo Kuusinen (s. 1924) oli liikkeen johdossa vuodesta 1960 alkaen. Kuusinen Oy:n tytäryhtiöitä olivat Tampereella pukutehdas Pukumestarit Oy ja Suinulassa Sartor Oy, joka valmisti paitoja ja ulkoiluasuja.
1936
1936
Reijo Kuusinen myi yhtiön osake-enemmistön 1985 ja eri vaiheiden jälkeen Kuusinen Oy:n nimeksi muuttui 1989 Corum Oy ja yhtiön vähittäiskauppatoiminta myytiin samana vuonna SOK:lle. Corum meni sittemmin konkurssiin ja SOK puolestaan myi entisen Kuusisen myymälätoiminnot 2002 Vero Moda -ketjulle. (wikipedia, osakekirja.fi)
1960

1965

1967

Ei kommentteja: