9.3.2020

Maatalousmainoksia

1897
Gustaf Wilhelm Osonen (1849 – 1924) perusti 1887 Tampereelle vakuutuskonttorin. Sen yhteyteen hän perusti 1893 maanviljelyskoneiden ja -tarvikkeiden kaupan josta muodostettiin 1898 osakeyhtiö Hämeen Maanviljelijäin Kauppa Oy. Tämä yhtiö toimi 1920-luvulle saakka pääasiassa Tampereen talousalueella mutta laajensi sitten toimintansa koko Suomen kattavaksi. Yhtiön nimeksi muuttui vuonna 1925 Suomen Maanviljelijöiden Kauppa Oy (SMK). SMK siirtyi vuonna 1970 SOK:n omistukseen. (wikipedia)
1902
1900-luvun alussa Suomi oli täysin maatalousyhteiskunta. Vielä vuonna 1920 suurin osa maan väestöstä asui maaseudulla ja 70 prosenttia väestöstä sai toimeentulonsa maataloudesta. Maanviljelys oli varsin koneistamatonta. Tämä tarkoitti sitä, että ihmiset tekivät hevosten avustuksella pääosan peltotöitä. 
Vuosisadan alussa separaattori oli yleisin maatalouskone. 
Harava-, kylvö- ja niittokoneet sekä maanmuokkausvälineet olivat hevosvetoisia. Hevosia tarvittiin myös kuljetuksissa ja metsätöissä. Traktorit saapuivat täkäläisille viljelyksille laajemmin 1930-luvulla.
1908

1914
Aatra Oy kävi kauppaa maatalous- ja tehdaskoneilla, toi maahan autoja sekä valmisti Leijona-polkupyöriä. Pääliikkeen ohella yrityksellä oli liikkeet myös Tampereella, Turussa ja Viipurissa. Yritys lopetti toimintansa 1922.
Yhtiön mainosteksti Pirkkalan Sanomissa 1910:
"Väärentämättömiä Vehnänleseitä, Vehnärehujauhoja, Pellavansiemenjauhoja, Soijakakkuja ja Maapähkinäkakkuja myy hyvin edullisesti Konekauppa Oy AATRA Tampere, Hämeenkatu 6. Puhelin 370" 
1913

1921
1920
Agros Osakeyhtiö oli suomalainen vuosina 1892–1943 toiminut maataloustarvikkeiden ja -koneiden tukkukauppa joka oli 1900-luvun alkuvuosikymmeninä alallaan suurin Suomessa. Argos harjoitti aluksi maatalouden rehujen, lannoitteiden ja siementen maahantuontia. 
Vuonna 1899 yhtiö laajensi toimintaansa maatalouskonekauppaan ostettuaan Emil Björkellin liikkeen. Toimialasta luovuttiin kuitenkin 1925. Agros fuusioitiin 1943 Oy Renlund Ab:hen.
1927
1927


1927
 Pietarsaaren Konepaja Oy oli suomalainen Pietarsaaressa toiminut konepaja ja valimo joka liitettiin 1937 Wärtsilä Oy:hyn. Tuotevalikoimaan kuuluivat muun muassa hevosvetoiset heinäharavat, kylvökoneet, niittokoneet ja Hankmo-lapiorullaäkeet. Konepajan toiminta jatkui Wärtsilän omistuksessa 1970-luvun lopulle saakka jolloin toiminta lopetettiin tai jaettiin osiin. (wikipedia)
1927

Ei kommentteja: