15.2.2019

Grundig 1965

1965
1965
Radiokauppias Max Grundig perusti vuonna 1945 radioalan yrityksen Nürnbergiin. Aluksi valmistettiin radioita ja uuden tehtaan myötä vuodesta 1952 myös televisioita. Samana vuonna tuli markkinoille ensimmäinen kannettava Grundig kelanauhuri. 50-luvun puoliväliin tultaessa Grundig oli Euroopan suurin radiovalmistaja, jolla oli tuotantolaitoksia Nürnbergissa, Frankfurtissa ja Karlsruhessa.
1962

1960
 Vuonna 1957 Grundig hankki osake-enemmistön kirjoituskoneita valmistavista Triumph- ja Adler -yhtiöistä. Tämä johti maailman suurimman nauhuritehtaan perustamiseen Bayreuthiin.
1966
 1960-luvulla Grundig toi markkinoille erillisistä osista koostuvan modulaarijärjestelmän johon kuului radio, stereovahvistin, levysoitin, nauhuri ja erilliset kaiutinyksiköt. Asiakkaat saattoivat rakentaa oman hifijärjestelmänsä ja yhdistää sen olohuoneensa sisutukseen.
1970
 
Pienikokoisen kasettisoittimen Grundig toi markkinoille vuonna 1967 ja myöhemmin autoihin asennettavan kasettisoittimen. Tämä erittäin suositeltava radionauhuri on vuodelta 1977.
 Grundigin Hi-Fi laitteisto vuodelta 1978. Kaikki osat täyttivät DIN 45 500 normin vaatimukset. (DIN = Deutsches Institut für Normung)
Vuodesta 2007 Grundig on ollut osa turkkilaista Arçelik A.S. yhtiötä, mutta pääkonttori on yhä Nürnbergissa. Grundigilla työskentelee 1600 henkilöä yli 65 maassa. (grundig.com, wikipedia)

Ei kommentteja: