26.1.2017

Heteka 1937

 Nimi Heteka tulee Helsingin Teräshuonekalutehdas Oy:stä, joka aloitti Heteka-sänkyjen valmistuksen vuonna 1932. Hetekaan kuuluu kaksi sisäkkäistä sänkyä, joista toisen voi vetää esiin toisen alta. Sängyissä on teräsputkikehikko ja metalliverkkopohja, lisäksi sisemmässä on usein alla pienet pyörät. Sisemmän sängyn pohja nostetaan yöksi ylös ja näin saadaan käyttöön toinen sänky. Päiväksi pohja taas lasketaan alas ja sänky vuodevaatteineen työnnetään takaisin ulomman sängyn alle.
Heteka nautti suurta suosiota 1930-luvulta 1950-luvulle asti. Niitä valmistettiin kaikkiaan kaksi miljoonaa kappaletta ennen kuin Helsingin Teräshuonekalutehdas lakkautettiin vuonna 1964, ja Heteka löytyi lähes jokaisesta suomalaisesta kodista. Pienemmissä kodeissa, joissa ei ollut erillistä makuuhuonetta, Heteka toimi tavallisesti päivisin sohvana ja levitettiin iltaisin parisängyksi.
(Wikipedia) 
Ylempi mainos on vuodelta 1937 ja alempi vuodelta 1939.
Heteka valmisti myös mm. lastenvaunuja. Alla oleva mainos on vuodelta 1963.


Ei kommentteja: