29.10.2021

Harmonikka

 

1908

1936
Harmonikka on yhteisnimitys näppäin- tai kosketinsormiolla ja palkeella varustetuille kannettaville vapaalehdykkäkielisille kosketinsoittimille. Se tunnetaan myös monilla lempinimillä, kuten haitari, hanuri, sirmakka, taljankka, kurttu, jne. Harmonikka kehittyi 1800-luvun puolivälin yksinkertaisesta ”rahvaan” soittimesta ensin monimuotoiseksi populaarimusiikin instrumentiksi ja lopulta vakavamman taidemusiikinkin parissa hyväksytyksi soittimeksi hieman yli sadassa vuodessa. Suomeen ensimmäiset yksi- ja kaksiriviset harmonikat tulivat 1800-luvun puolivälissä ja niistä tuli nopeasti suosittuja kansansoittimia. Harmonikan ”kulta-aikaa” oli 1930-1950-luku, jolloin instrumentilla oli keskeinen rooli melkein kaikessa suomalaisessa tanssi- ja viihdemusiikissa. Harmonikkoja alettiin valmistaa 1930-luvulla myös Suomessa, kun siihen asti oli käytetty lähinnä saksalaisia ja italialaisia tuontisoittimia. Kouvolan harmonikkatehdas toimi vuosina 1932–1995. Viipurissa puolestaan aloitti Nestori Kukkolan omistama harmonikkatehdas, joka toimi 1930-luvun alusta vuoteen 1939. Sotien jälkeen se jatkoi toimintaansa Lahdessa 1950-luvun puoliväliin. Kurikassa toimi Sameli Elomaan omistama Kurikan soitintupa samaten 1930-luvulta pitkälti 1960-luvulle saakka. Kouvolan Harmonikka Oy:n lopetettua toimintansa ei Suomessa eikä koko Pohjoismaissa ole enää vuoden 1995 jälkeen ollut teollista harmonikanvalmistusta.
Pieni tietosanakirja 1928

1951

Erkki Friman: Bossa Nova For Two

Viljo Vesterinen ja Dallapé-orkesteri v.1939:
Säkkijärven polkka

Art van Damme: Ecstasy

Ei kommentteja: