20.6.2019

Timantti 1962

1962
Valituissa Paloissa oli aikoinaan sarja De Beersin timanttimainoksia. Tekstit olivat kaunopuheisia. "Kirkas jalokivi, yhtä ihana kuin tytön unelmat, sädehtii hänen sormuksessaan ja kertoo rakkaudesta.
1963
"Kirkkaana ja kauniina timantti kertoo sydämen ihmeellisestä onnesta. Timantti on rakkauden vertauskuva."
1963
Cecil Rhodes (1853 - 1902) oli englantilainen liikemies ja Kapmaan pääministeri vuosina 1890-1896. Hän oli myös Rhodesian (nyk. Sambia ja Zimbabwe) tosiasiallinen perustaja. Hän rikastui timanttkaivoksilla ja käytti varallisuuttaan vahvistamaan brittien siirtomaavaltaa Afrikassa.
De Beers on Cecil Rhodesin perustama kansainvälinen konserni, joka keskittyy timanttien etsimiseen, kaivamiseen ja kauppaan. Emoyritys on perustettu 1888. Nykyisin konserni toimii yli 20 maassa viidellä mantereella, ja sillä on lähes 22 000 työntekijää. Konsernin 15 kaivoksesta tulee noin 40 prosenttia maailman raakatimanteista. (wikipedia)
1963
1964
Rakkaus, onni, toteutuneet unelmat. Naisen mielessä ne kaikki kuvastuvat säihkyvässä timantissa, joka valaisee hänen sormeansa ja elämäänsä. Sillä timantti on rakkauden vertauskuva, ikuinen tähti, jonka mies antaa naiselle tulkitakseen hänelle hellää rakkauttaan."
1970
1970

Ei kommentteja: