18.3.2018

Akvilan raapevettä, mustetta ja liimaa 1937

Akvilan esite 1937 (https://digi.kansalliskirjasto.fi)
Raapevedellä poistettiin mustetta paperilta.
Vuonna 1920 perustetun Akvila Osakeyhtiön toiminta alkoi erilaisten musteiden ja liimojen valmistuksella. Muovituotteiden valmistus aloitettiin vuonna 1943 jolloin hankittiin bakeliittiprässi mustepullojen kansien valmistukseen. Musteita valmistettiin vuoteen 1968 asti. Keittiöastioiden valmistus aloitettiin 1960-luvulla, tänään Akvila on pohjoismaiden johtavia kertakäyttöisten ruokailuvälineiden ja kestomuoviastioiden valmistajia.
Akvilan liimapullo 1957
Liimapulloja oli erilaisia. Avarasuisesta pullosta otettiin liimaa siveltimellä. Tässä pullossa on kuminen kärki, jonka avulla liimaa levitettiin paperille. Liima oli vesiliukoista, joten kumisuuttimen tukkeutuessa sen sai avattua lämpöisellä vedellä.
Akvilan hinnastossa vuodelta 1925 esitellään mm.:      
"Mustaa tusshia, vastaa täydesti parasta europalaista tusshia." Sitä myytiin pyramidinmuotoisessa pullossa jota seurasi lasisauva ja sulkakynä.
"Punasinervää Salonkimustetta amerikkalaisessa pullossa tai neliskulmaisessa mustetolpossa."
Valikoimissa oli myös Hektografimustetta, liimaa ym. 
(Hektografi oli eräänlainen kopiointilaite.)

Ei kommentteja: