25.2.2020

R-kioski

1975
R-kioskien tarina alkaa vuodesta 1910, jolloin joukko lehtikustantamoita perusti Rautatiekirjakauppa Osakeyhtiön (vuodesta 1974 Rautakirja Oy). Toiminta-ajatuksena oli myydä kirjallisuutta ja sanomalehtiä Suomen rautatieasemilla. Yhtiö avasi ensimmäisen toimintavuotensa aikana 36 asemakioskia ja aloitti myös sanomalehtien myynnin junissa.
1926
 Vuonna 1933 yhtiö avasi ensimmäiset kioskit asemien ulkopuolelle. Tuotevalikoimaan tuli luettavan lisäksi muun muassa makeiset ja tupakka. Myöhemmin kioskit alkoivat palvella myös veikkaustoimistoina. Nimi R-kioski otettiin käyttöön vuonna 1958 ja kioskit alkoivat nopeasti levitä ostoskeskuksiin. Viidessadas R-kioski avattiin 1971 ja 1980-luvulla kioskeja oli parhaimmillaan yli kahdeksansataa.
1928
"Rautatiekirjakauppa Oy ottaa tähän karttaan merkityillä asemilla vastaan kaikkien koti- ja ulkomaisten lehtien tilauksia."
kuva: wikipedia, Piikkiö-Seura ry, 1900-luvun alkupuoli
Piikkiön rautatieasema ja ratapihalla sijainnut Rautatiekirjakauppa.

kuva: wikimapia
Kouvolan rautatieasemalla oleva R-kioski.
Nykyään R-kioski on norjalaisen Reitan Conveniencen omistama valtakunnallinen, kauppiasvetoinen kioskiketju. Ketjuun kuuluu Suomessa noin 600 R-kioskia, jotka ovat franchise-sopimuksen piirissä.

R-kioskin mainos 1970-luvulta


R - mikä se on? 1962 - Rautatiekirjakaupan, eli Rautakirjan esittelyelokuva. (Elävä muisti - Kansallinen audiovisuaalinen instituutti)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti