25.10.2018

Fiskars - muutakin kuin sakset

Yhtiön alkuna oli rautaruukki, jonka hollantilainen Peter Thorwöste perusti pieneen Fiskars-nimiseen kylään 1649. Alkuvuosien tuotteisiin kuuluivat naulat ja kuokat. Saksien valmistus alkoi 1832. Auranvalmistus oli suurimmillaan 1930-luvulla, kaikkiaan auroja tehtiin yli miljoona. Vuonna 1912 esitelty Kymppi-niminen aura oli niistä kaikkein tunnetuin.
USA - 1972
 1960-luvulla tehtiin monia muovituotteita, myös ensimmäiset ergonomiset muovikahvaiset sakset. Näitä Olof Bäckströmin suunnittelemia oranssikahvaisia saksia on myyty vuodesta 1967 alkaen vuoteen 2010 mennessä yli miljardi kappaletta.
1966
"Fiskars hiustenkuivaajan käyttö on hiuksianne miellyttävää. Uudentyyppinen muovihuppu jakaa kuivausilman tasaisesti kampauksenne eri kohtiin. Suuttimella voidaan hiuksille antaa kevyt paikalliskuivaus. Fiskars hiustenkuivaajalla voidaan kuivata tukka ja kynsien lakka samanaikaisesti, sillä pienestä lämminilma-aukosta virtaava kevyt ilma kuivattaa kynnet nopeasti."
 Tuotevalikoimaan on vuosien varrella kuulunut mm. kodinkoneita, sähköalan muovikoteloita, alumiiniveneitä jne. Fiskarsin ostaessa Iittalan vuonna 2007 konsernin tuotevalikoimaan tulivat myös Arabian ja Hackmanin astiat.
Samoin vuodesta 2015 lähtien The Royal Doulton - astiat, joita suosii eräs tietty Hyacinth Bucket (lausutaan “Bouquet” = bukee).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti